Lehtikuva/Roni Rekomaa

Apulaisoikeusmies Maija Sakslin arvostelee kuitenkin sitä, että yli 70-vuotiaille annetussa koronaohjeistuksessa puhuttiin velvoitteesta, vaikka kyseessä ei ollut oikeudellinen velvoite.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n keväällä antamat ohjeet yli 70-vuotiaiden kontaktien välttämisestä eivät olleet syrjiviä, katsoo eduskunnan apulaisoikeusasiamies. Ohjeiden tavoitteena oli suojata iäkkäitä ihmisiä koronavirustartunnalta.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan ohjeistus ei kohdellut yli 70-vuotiaita muita huonommin siinä mielessä kuin yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetaan. Hänen mukaansa yleisvaarallisen tartuntataudin torjunta on painava ja hyväksyttävä tavoite, jonka perusteella on mahdollista perustellusti ja oikeasuhtaisesti kohdella ihmisiä eri tavoin.

– Tavoitteena on ollut perustuslaissa turvattujen hengen ja terveyden suojeleminen, Sakslin toteaa ratkaisussaan.

Sakslin arvostelee kuitenkin sitä, että ohjeessa puhuttiin velvoitteesta, vaikka kyseessä ei ollut oikeudellinen velvoite.

Lisäksi hänen mukaansa olisi ollut parempi, että ohjeissa ei olisi ollut yksiselitteistä ikärajaa. Ohjeistus olisi mieluummin pitänyt osoittaa yleisesti koko väestölle ja samassa yhteydessä kertoa, ketkä kuuluvat riskiryhmiin sekä antaa eri riskiryhmiin kuuluville ohjeita tartunnalta suojautumiseen.

ILMOITUS

Hallitus purki ohjeistuksen kesäkuussa

Käsiteltävänä oli sosiaali- ja terveysministeriön maaliskuinen tiedote, jossa ohjeistettiin yli 70-vuotiaita pysymään kotona ja välttämään fyysistä kontaktia muiden ihmisten kanssa koronavirusepidemian vuoksi. Kesäkuussa hallitus purki tämän suosituksen.

Sosiaali- ja terveysministeriö totesi lausunnossaan oikeusasiamiehelle, että on vaikea välttää kokonaan sitä, että eri ihmiset ymmärtävät ja kokevat ohjeet ja suositukset eri tavoin. Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoi omassa lausunnossaan, että kyse oli suosituksista, vaikka ohjeissa puhuttiinkin myös velvoittamisesta.

Apulaisoikeusasiamies Sakslin on aiemmin ottanut kantaa sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistukseen vanhusten ympärivuorokautisen hoidon yksiköiden vierailukiellosta. Hän totesi ohjeistuksen johtaneen siihen, että vierailut on kielletty tai niitä on rajoitettu lainvastaisesti.