Lehtikuva/Markku Ulander

Vasemmistoliiton periaateohjelman uudistamiseen tähtäävä prosessi alkoi tällä viikolla puheenjohtaja Li Anderssonin linjapuheella verkossa järjestetyssä Tulevaisuuden vasemmisto -tapahtumassa.

Periaateohjelma vetää visioita pitkälle tulevaisuuteen. Vasemmistoliiton keskeinen tehtävä on luoda uskoa tulevaisuuteen. Anderssonin mukaan puolueen tulee olla vaihtoehto leikkaamiselle ja kipeille päätöksille. Puolue puhuu vahvasti lasten ja nuorten hyvän tulevaisuuden puolesta.

Puolue haluaa vaatia rohkeasti, edelläkävijänä ihmisten hyvinvointia laajentavia ja vahvistavia uudistuksia. Ekologinen rakennemuutos ja reilu siirtymä on hyvinvointivaltion rakentamiseen verrattavissa oleva urakka.

Ekologisessa rakennemuutoksessa onnistutaan vain, mikäli samaan aikaan kavennetaan tuloeroja ja panostetaan ihmisten hyvinvointiin. Hyvinvointivaltion päivittäminen on olennainen osa tätä projektia.

Yksi keskeisimmistä tehtävistä onkin yhteiskunnan reilu siirtymä ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden takaavaan energiantuotantoon. Myös liikenne, rakentaminen sekä elämäntavat ja kulutus vaativat muutosta.

ILMOITUS

Vasemmistoliiton jo pitkään ajamat perustulo ja työajan lyhentäminen ovat tulevassakin periaateohjelmassa. Sosiaaliturvajärjestelmä on jo nyt jäänyt ajastaan jälkeen. Puolue haluaa perustulon, joka vastaa sosiaaliturvan loukkoihin ja takaa vähimmäistoimeentulon muuttuvilla työmarkkinoilla.

Työajan lyhentäminen on yksi keino vastata työmarkkinoiden murrokseen. Joillakin ihmisillä on liikaa töitä, toisilla ei lainkaan. Puolue haluaa myös subjektiivinen oikeuden palkkatuettuun työhön.

Omaa puhettaan yrittäjyydestä vasemmistoliitto muuttaa. Anderssonin mukaan ei ole olemassa mitään yhtä ”yrittäjyyttä” tai ”yrittäjää” vaan moninainen joukko toimijoita vaihtelevassa yhteiskunnallisessa asemassa ja erilaisilla tavoitteilla. Yrittäjyyden kautta voi myös muuttaa maailmaa paremmaksi.

Vasemmisto haluaa jatkossa sanoittaa näkemyksensä kansainvälisen talousjärjestelmän korjaustarpeista nykyistä paremmin ja demokraattisin keinoin.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.