Lehtikuva/Sergei Gapon

Ukrainalainen uutistoimisto: Kalesnikava repi passinsa ja kieltäytyi poistumasta itse maasta. Kaksi muuta oppositiopoliitikkoa pakotettiin poistumaan maasta.

Valko-Venäjän rajanviranomaiset kertovat uutistoimisto AFP:lle, että eilen kadonnut oppositiojohtaja Maryia Kalesnikava olisi pidätetty tämän yrittäessä ylittää raja Ukrainaan.

Rajavartiolaitoksen tiedottaja kertoo AFP:lle, että Kalesnikava on pidätetty ja tämän toimia tutkitaan.

Ukrainalaisen uutistoimiston Interfaxin nimettömän lähteen mukaan Kalesnikava olisi itse kieltäytynyt poistumasta Valko-Venäjältä.

EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell vaati eilen Valko-Venäjää vapauttamaan yli 600 "poliittisin perustein" vangittua ihmistä.

Lähteen mukaan Kalesnikava olisi repinyt passinsa, kun hänet yritettiin viedä ulos maasta. Tietoa ei ole vahvistettu, sillä Kalesnikavaan ei ole saatu yhteyttä. Hän on kuitenkin itse aiemmin kieltäytynyt lähtemästä Valko-Venäjältä.

Myös Ukrainan apulaissisäministeri Anton Herashenko sanoi Interfaxin mukaan, että Kalesnikava ei saapunut Ukrainaan, koska sai estettyä poistamisensa maasta.

ILMOITUS

–舁 Häntä ei saatu karkotettua maasta, koska tämä rohkea nainen esti siirtämisensä rajan ylitse, Herashenko kirjoitti Facebookissa tiistaina.

Valko-Venäjän rajaviranomaiset kertoivat tänään, että eilen kadonnut Kalesnikava olisi poistunut Ukrainaan varhain aamulla. Pian tämän jälkeen nämä kuitenkin kertoivat, että hänet olisikin pidätetty.

Siepattiin eilen bussiin

Kalesnikava katosi eilen aamuna, kun silminnäkijöiden mukaan maskein varustautunut miesjoukko nappasi tämän minibussiin ja kuljetti toistaiseksi tuntemattomaan paikkaan.

Valko-Venäjän poliisi on kiistänyt pidättäneensä Kalesnikavan.

Euroopan maat ovat vaatineet selvitystä Kalesnikavan olinpaikasta. Hän on tähän mennessä ollut opposition kolmesta naisjohtajasta ainoa, jota ei ole pakotettu pakenemaan ulos maasta.

Kaksi muuta oppositiopoliitikkoa ylittivät rajan – tai pakotettiin ylittämään

Rajaviranomaisten mukaan Kalesnikavan seurassa olleet kaksi muuta oppositiohahmoa, Anton Rodnenkov ja Ivan Kravtsov olisivat puolestaan päässeet jatkamaan matkaa Ukrainaan. Myös Ukrainan suurlähetystö Minskissä vahvisti, että Rodnenkov ja Kravtsov ovat saapuneet Ukrainaan. Myös he katosivat eilen.

–舁 Tämä ei ollut vapaaehtoinen poistuminen. Se oli pakotettu karkotus heidän kotimaastaan, Ukrainan apulaissisäministeri sanoi.

Kaikki kolme ovat Valko-Venäjän oppositiokomission jäseniä, jotka ovat ajaneet rauhanomaista vallanvaihtoa ja dialogia nykyhallinnon ja opposition välillä.

Yli 600 ihmistä otettu kiinni

Valko-Venäjällä on osoitettu mieltä itsevaltaista presidentti Aljaksandr Lukašenkaa vastaan jo elokuun alusta lähtien.

Lukashenka voitti vilpillisenä pidetyt presidentinvaalit. Hänen vastaehdokkaansa, oppositiojohtaja Svatljana Tsihanouskaja on paennut Liettuaan.

Valko-Venäjän mielenosoituksiin kokoontui viimeksi sunnuntaina yli 100舁 000 ihmistä. Viranomaiset ovat perinteisesti suorittaneet pidätyksiä protestien jälkeen, ja ne ovat kohdistuneet etenkin opposition johtohahmoihin ja mediaan. Tiistaina valkovenäläistoimittaja Hanna Liubakova kertoi Twitterissä, että muun muassa uutissivusto Tut.by:n toimittajan koti olisi ratsattu.

Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell vaati eilen Valko-Venäjää vapauttamaan yli 600 ”poliittisin perustein” vangittua ihmistä. Sunnuntain pidätysaallossa otettiin kiinni 633 ihmistä laittomista kokoontumisista.