Suomessa pääomavaltaisilla aloilla palkkakustannusten osuudet ovat järjestään alle kymmenen prosenttia yritysten kokonaiskustannuksista. Tätä luokkaa ne ovat myös UPM:n osalta.

Eli palkkakustannukset eivät olleet Kaipolan alasajoon sen paremmin syynä kuin istuvan hallituksen vero-, energia- tai ilmastopolitiikkakaan. Syylliset löytyvät UPM:n omistajista: institutionaaliset suursijoittajat, jotka haluavat osakkeistaan maksimaaliset osingot nopeasti. Kaipolan voittoa tuottavan tehtaan alasajolla saatiin UPM:n pörssikurssia nostettua ja pidettyä painopaperin markkinahinta mahdollisimman korkealla.

Toisinkin olisi voitu toimia: kehittää Kaipolaankin uusia puukuitupohjaisia tuotteita ja niille markkinoita. Tämä aika kiistattomine ilmastonmuutoksineen tarjoaisi ehkä parhaimmat edellytykset kannattaviin ja järkeviin investointeihin, mitä ihmiskunnan teollisen historian aikana on koskaan ollut. Tällaisiin uuden teknologian uusinvestointeihin olisi tämä istuva hallituskin varmasti suhtautunut yritysmyönteisellä tavalla eri tukien muodossa. UPM kuitenkin valitsi toisin ja tästä hyvästä miljardööri Björn Wahlroos palkitsee Jussi Pesosta seitsemän miljoonan euron vuosipalkalla.

Tässäkin tilanteessa työttömyysputki helpottaisi yt-menettelyä melkoisesti, kun siihen voisi laittaa kaikki putki-iän saavuttaneet ikääntyneet paperiduunarit molemmista Jämsänjokilaakson tehtaista. Näin tukipakettiresurssit, mitä neuvotelluksi saadaankaan, voitaisiin keskittää vielä potentiaalisessa työiässä olevien tukemiseen. Täten heille saataisiin avitettua mahdollisimman hyvä uusi alku jatkaa Kaipolassa katkennutta työuraansa muualla. Samaten jotkut nuoremmista Kaipolan työntekijöistä saisivat paikan Jämsänkosken tehtailta sieltä putkeen menevien vapautuvista vakansseista. Tämähän tarkoittaisi käytännössä vähempää määrää niin sanottuja kovia lopputilejä. Tämä tietysti edellyttää, että työttömyysputki säilytetään ja että työnantaja on näillä järjestelyillä halukas minimoimaan kovat lopputilit.

Tapio Niemelä
Jämsä