Lehtikuva/Jussi Nukari

UPM:n toimitusjohtaja ei kertonut, oliko tehdas kannattava, mutta se oli yksi heikoimmin kannattavista.

UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on kvartaalikapitalismin juoksupoika, jyrähtää Valmetin metallityöväen Laukaan ammattiosasto. Kaipolan tehdas lopetetaan ja 450 hengen henkilöstö saa lähteä.

”Missään vaiheessa ei todettu, että 400 miljoonan liikevaihtoa tekevä tehdas on tappiollinen. Pesosen avoin kirje tehtaan lakkauttamisen syistä perustui osin virheellisiin ja ideologisesti värittyneisiin argumentteihin ja oli ajankohdan huomioiden lähinnä säälittävä”, osaston kevätkokous toteaa kannanotossaan.

Kaipolan tehtaan perusti vuonna 1952 Yhtyneiden Paperitehtaiden viimeinen patruuna Juuso Walden.

Ammattiosasto myöntää, että markkinatilanteen maailmanlaajuinen muutos graafisten paperien kysynnässä toi ongelmia myös Kaipolan tehtaille.

”Mutta se tuskin tuli yllätyksenä UPM:n johdolle. Voi hyvin yhtyä Kaipolan tehtaan pääluottamusmiehen sanomaan, että tämä oli suomalaisen johtamisen rimanalitus.”

ILMOITUS

”Mentiin todella siitä, mistä aita on matalin käyttämällä hyväksi Suomen Euroopan helpointa irtisanomissuojaa, eikä esimerkiksi vaihtoehtona mietitty tuotantosuunnan muutosta, jollaisia Stora-Enso on tehnyt Varkaudessa ja Oulussa. Eritysesti tässä ajassa tehtaan tuotannon jonkinasteinen säilyttäminen olisi ollut edes pienintä yhteiskuntavastuuta kantavan suuryrityksen minimi vaatimus.”

UPM:n Pesonen kommentoi Kaipola-päätöstä tänään Talouselämän haastattelussa .

Hän ei kerro, mikä Kaipolan kannattavuus oli. Se oli hänen mukaansa kuitenkin yksi yhtiön heikoimmista.

– Chapellen tehdas Ranskassa, Jämsän Kaipola ja Britanniassa Shotton olivat heikoimmin kannattavat tehtaamme. Näiden tehtaiden kannattavuusnäkymä on pysyvästi heikentynyt. Sen vuoksi kaikissa näissä on tehty toimenpiteitä tai kerrottu suunnitelmista. Yhtiön pitää arvioida näkymiä eteenpäin.

Pesonen sanoi, että UPM:n graafisten paperien kokonaisuus teki tappiota toisella vuosineljänneksellä, ja markkinakehitys oli heikkoa jo viime vuoden lopulla.

”Satraapit pääministerin kimpussa”

Valmetin ammattiosasto kiittää pääministeri Sanna Marinin ottaneen rohkeasti kantaa irtisanomissuojan heikkouteen Suomessa ja saaneen ”välittömästi kimppuunsa kokoomuksen, EK:n ja Suomen yrittäjien satraapit”.

”Suomalaisessa keskustelussa näyttää vallitsevan yksisilmäinen porvarillinen totuus, jonka arvostelu on kokoomuslaisen Risikon mielestä luokkataistelun lietsomista.”

Osasto vertaa Juuso Waldenin olleen teollisuusmies ja rakentaja, jollaiseen on vain harvasta, ”mutta Jussi Pesonen kuuluu hajottajiin, jollaiseen pystyy kuka tahansa. Näistä päätöksistä kärsii nyt Jämsä ja koko Keski-Suomi”.

Valmetin metallityöväen ammattiosasto edellyttää pikaisia tuki- ja työllistämistoimia yhteiskunnalta ja yhteiskuntavastuuta myös UPM-yhtiöltä, joka on ”tehtaasta on näillä näkymin hedelmät nauttinut”.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!