Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Jotain rajaa, vaati Paavo Arhinmäki teollisuuden vaatimuksilta vasemmistoliiton ministeriryhmän kokouksessa.

Vasemmistoliiton ministeriryhmän kokouksessa Hyvinkäällä ei nielty UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen aamulla esittämiä perusteluja Jämsän Kaipolan tehtaan sulkemiselle. Pesonen syytti asiasta diesel- ja sähköveroa sekä ammattiyhdistysliikettä.

Opetusministeri Li Andersson piti harmillisena, että yhtiö lähtee tämän kaltaisen vastakkainasettelun tielle.

– Minusta on älyllisesti epärehellistä sanoa, että tämän kuun alussa voimaan astunut polttoaineverotuksen indeksikorotus olisi tämän tehtaan Suomesta sulkenut.

– Jos katsoo, mitä ympäröivässä maailmassa on tapahtunut, niin korona on vaikuttanut globaalisti. Tietenkin paperin kysyntä on laskenut jo ennen koronaa, mutta se on kiihdyttänyt tätä trendiä entuudestaan.

Monissa analyyseissä tehtaan sulkemisesta on syytetty hallituksen veronkorotuksia.

ILMOITUS

– Polttoaineverotuksen osalta tehtiin myös edellisen hallituksen aikana korotus ja tämä suunta ei ole millään lailla poikkeuksellinen Suomessa. Monissa muissakin maissa on aivan vastaavan tyyppisiä paineita sekä ilmasto- että fiskaalisista syistä.

Andersson sanoi, ettei tiedä, mihin muihin veronkorotusuhkiin keskustelussa viitataan. Hallitus on päättämässä parin viikon kuluttua budjettiriihessä teollisuuden sähköveron merkittävästä laskusta.

Vain 6,5 sentin tähden?

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi, että polttoaineveron 6,5 sentin sentin korotuksesta huolimatta polttoaineiden hinta on nyt alempi kuin alkuvuodesta ja alempi kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten.

– Teollisuutta on tultu merkittävästi vastaan vuosien aikana. Yhteisöveroa on alennettu 26,5 prosentista 20 prosenttiin. Tämän vastapainoksi teollisuus lupasi huolehtia työpaikoista. Jo sitä ennen yrityksiltä poistettiin kela-maksut. Nämä ovat miljardiluokan helpotuksia. Sen lisäksi hallitus on sitoutunut alentamaan teollisuuden sähköveron EU:n minimitasolle.

Arhinmäki jatkoi UPM:n yli kolminkertaistaneen osingonjaon viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aiakan ja Pesosen omat tulot on nostettu seitsemään miljoonaan euroon vuodessa.

– Jotain rajaa pitää olla sillä, mitä kehdataan vaatia samaan aikaan, kun tavallisia työntekijöitä potkitaan pihalle. Ei tämä yhteiskunta voi toimia vain sen mukaan, että UPM:n osakkeenomistajat ja toimitusjohtaja saavat aina vain korkeampia tuloja ilman, että mitään annetaan vastineeksi yhteiskunnalle niistä helpotuksista, mitä nimenomaan teollisuuden pyynnöstä on tehty.

Li Anderssonin mukaan myös työmarkkinaratkaisut ovat pitkään olleet suomalaiselle teollisuudelle edullisia.

– Nyt tämä yhtäkkiä ohitetaan viitaten polttoaineverotuksen indeksikorotukseen, hän ihmetteli Pesosen puheita.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!