1930-luvun näytösoikeudenkäyntien asiakirjoista julkaistiin laaja kokoelma suomeksi. Sanonta vallankumous syö lapsensa toteutui raskaimman jälkeen.

Neuvostoliitossa tuomittiin kuolemaan kymmeniä lokakuun vallankumouksen sankareita ja vain hetkeä aiemmin korkeissa viroissa olleita johtajia kolmessa Stalinin orkestroimassa näytösoikeudenkäynnissä 1936–1938.

Toisen ja kolmannen oikeudenkäynnin välissä yhden päivän salaisen pikaoikeudenkäynnin jälkeen teloitettiin marsalkka Mihail Tuhatsevski ja seitsemän kenraalia.

Kaikkien teloitettujen puna-armeijan upseerien lukumäärää ei ole julkaistu, mutta 178 000:sta pidätettiin 35 000. Kenraalikunnasta teloitettiin tiettävästi kaksi kolmasosaa.

Näytösoikeudenkäynneissä paino oli sanalla näytös. Niiden oli tarkoitus olla mahdollisimman julkisia pelotukseksi ja varoitukseksi.

Tapahtumat ovat olleet kaiken aikaa tiedossa, mutta oikeudenkäyntien asiakirjoja on julkaistu suomeksi vain suppeasti. Tilanteen korjaa Antero Uiton ja Ossi Kamppisen toimittama dokumenttikokoelma Stalinin lavastukset.

Näytösoikeudenkäynneissä paino oli sanalla näytös. Niiden oli tarkoitus olla mahdollisimman julkisia pelotukseksi ja varoitukseksi kaikille oppositiohenkisille tai sellaisiksi määritellyille. Oikeastaan tuomiolla oli Lev Trotski, mutta koska hän oli vuoteen 1940 NKVD:n saavuttamattomissa, teloitusryhmän eteen joutui trotskisteiksi määriteltyjä henkilöitä. Lisämääreitä keksittiin Stalinin kulloistenkin tarpeiden mukaan.

ILMOITUS

Kimmokkeen puhdistuksille antoi Leningradin suositun puoluejohtajan Sergei Kirovin murha 1.12.1934. Todisteita ei ole löytynyt, että se olisi tehty Stalinin määräyksestä, mutta hän ainakin hyödynsi tilanteen.

Gestapon liittolaisia, kapitalismin palauttajia

Alkoi puhdistusten ja näytösoikeudenkäyntien sarja. Niistä ensimmäisessä elokuussa 1936 pääsyytetyt olivat Grigori Zinovjev ja Lev Kamenev, jotka olivat muodostaneet neuvostovaltion johtotroikan Leninin sairauden aikana ja tämän kuoleman jälkeen 1920-luvulla.

Nyt heitä syytettiin trotskilais-zinovjevilaisen blokin muodostamisesta. Syytteiden mukaan Neuvostoliitossa oli useita salaliittokeskuksia, joiden tarkoituksena oli murhata lisää neuvostojohtajia ja kaapata valta.

Seuraavissa oikeudenkäynneissä syytteet laajenivat kansainväliselle tasolle. Salaliittolaiset olivat yhteistyössä Saksan salaisen poliisin Gestapon ja Japanin hallituksen kanssa tarkoituksena palauttaa kapitalismi Venäjälle ja luovuttaa vihollisille suuria maa-alueita sekä tuotantolaitoksia.

Suurin osa syytetyistä ammuttiin oikeuden päätöksellä.

Työläisetkin tuomitsivat

NKVD oli käsitellyt syytetyt perusteellisesti ennen oikeuden istuntoja. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki myönsivät syyllisyytensä inhottaviin rikoksiin ja kuvailivat laajasti salaliittoja, joita ei koskaan ollut olemassa.

Ne harvat, jotka poikkesivat käsikirjoituksesta, ”muistivat” asiat paremmin seuraavana päivänä NKVD:n sellissä vietetyn yön jälkeen.

Osa syytetyistä esitti itse itselleen kuolemantuomiota, osa murtui täysin viimeistään teloitusryhmän edessä, koska oli kuvitellut yhteistyön säästävän henkensä.

Neuvostolehdistö kiihotti kansaa. ”Ei ollut sellaista rikosta, jota nämä kaiken ihmismuotonsa menettäneet isänmaanpetturit eivät olleet suorittaneet”, totesi Pravda kolmannen oikeudenkäynnin alkaessa maaliskuussa 1938. Suomeksi Pravdan kirjoituksia julkaisi Punainen Karjala -lehti.

Se myös toimi. Neuvostolehdistössä kerrottiin suurista työläisten joukkokokouksista, joissa vaadittiin kerta toisensa jälkeen korkeinta mahdollista tuomiota pettureille.

Suomessa seurattiin tarkkaan

Uiton ja Kamppisen kirjassa on oikeudenkäynnin asiakirjojen lisäksi laaja katsaus ajan suomalaiseen kirjoitteluun, etenkin Helsingin Sanomien ja Suomen Sosiaalidemokraatin uutisiin ja analyyseihin. Suomessa oltiin hyvin perillä siitä, mitä Neuvostoliitossa tapahtui ja miksi. Hyvin ohjatun teatterin luonne ei jäänyt epäselväksi.

Myös Trotski osallistui aktiivisesti kansainväliseen lehdistökeskusteluun. Hän sanoi, ettei edes tuntenut kaikkia, joille oli muka antanut määräyksiä salamurhista. Yhden syytetyn väitettiin tavanneen Trotskin kööpenhaminalaisessa hotellissa, joka oli purettu vuosia aiemmin. Toinen oli lentänyt Norjaan saamaan Trotskilta ohjeita, mutta norjalaislehtien mukaan kyseiselle lentokentälle ei sinä päivänä laskeutunut yhtään konetta.

Vallankumous söi lapsensa

Stalin viha ja epäluulo eivät säästäneet ketään. Ensimmäistä oikeudenkäyntiä valvonut NKVD:n päällikkö Genrih Jagoda oli itse syytettyjen penkillä kolmannessa. Loppulausunnossaan hän halusi kertoa, ”mitenkä ihminen oltuaan 30 vuotta puolueessa, työskenneltyään paljon, horjahti, putosi ja joutui vakoilijoiden ja provokaattorien riveihin”.

Kertomansa mukaan Stalinin kätyri olikin ollut vihollisen riveissä vuodesta 1929.

Jagodan seuraaja Nikolai Jezov tuomittiin vakoilusta ja Stalinin salamurhan suunnittelusta helmikuussa 1940.

Stalinin lavastukset ovat siis olleet koko ajan tiedossa. Pelottavaa on se, että näytösoikeudenkäynnit ovat palanneet uudelleen Venäjälle. Heinäkuussa 3,5 vuoden vankeustuomion sai Juri Dmitrijev, joka tunnetaan NKVD:n Sandarmohin teloituspaikan löytäjänä. Sen uusissa kaivauksissa Venäjä yrittää vääristellä historiaansa. Stalinin mainetta on palautettu kunniaan jo aiemmin.

NKVD:n toimintakeinoihin kuului myös vastustajien myrkyttäminen. Tässä suhteessa mikään ei ole muuttunut Putinin Venäjällä, mitä nyt turvallisuuspalvelun nimi on muutaman kerran vaihtunut. Osa myrkytyksistä on ollut niin näytösluonteisia, että niihin sisältyy viesti: varoitukseksi ja pelotukseksi. Kukaan ei ole turvassa missään.

Antero Uitto – Ossi Kamppinen: Stalinin lavastukset. Näytösoikeudenkäynnit 1938–1938. 414 sivua, Docendo.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!