Lehtikuva/Kirill Kudryavtsev

Venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi saatettiin myrkyttää kemialliseksi aseeksi kehitetyllä hermomyrkyllä.

Suomalaistutkijan mukaan varmuus tästä voidaan kuitenkin saada vain analysoimalla kudos- tai verinäytteitä sellaisessa laboratoriossa, jolla on tähän valmiudet.

Berliiniläinen Chariten yliopistollinen sairaala kertoi maanantaina alustavien tutkimusten perusteella, että myrkkynä olisi voitu käyttää koliiniesteraasin estäjiä. Koliiniesteraasilla on ratkaiseva merkitys hermoston toiminnan kannalta.

Kemiallisen aseen kieltosopimuksessa Verifinissä työskentelevä professori Paula Vanninen muistuttaa, että kyseessä on laaja ryhmä aineita aina hyönteismyrkyistä sariinin ja novichokin tapaisiin kemiallisiin aseisiin.

Venäläisten oppositiolähteiden mukaan on mahdollista, että Navalnyin siirtolupaa Saksaan vitkuteltiin.

– Varmuus aineen käytöstä vaatii veri- tai kudosnäytteen analysointia laboratoriossa. Näiden aineiden analyysivalmiuksia on tällä hetkellä tietyillä, kansainvälisen kemiallisen aseiden kieltosopimuksen järjestön valtuuttamilla laboratorioilla. Esimerkiksi Saksassa on tällainen laboratorio, jossa on hyvät valmiudet erilaisista kudosnäytteistä tehdä tutkimusta, sanoo Vanninen.

Venäläisten oppositiolähteiden mukaan on mahdollista, että Navalnyin siirtolupaa Siperiasta Saksaan hoitoon vitkuteltiin, jotta mahdolliset myrkkyjäämät ehtisivät poistua elimistöstä.

ILMOITUS

– Jos on käytetty kemiallisia taisteluaineita, kuten uusia tai vanhoja hermokaasuja, niin ne ovat sellaisia, että ne sitoutuvat proteiineihin, josta ne voidaan pitemmänkin aikajakson jälkeen löytää. Tämän jälkeen voidaan todentaa se myrkky, mitä on käytetty, Vanninen kertoo.

Jos myrkkyä on käytetty hyvin vähän, on Vannisen mukaan mahdollista, että elimistö puhdistuu, eikä jäämiä löydy.

– Vahvat myrkytysoireet viittaavat kuitenkin siihen, että myrkkyä on ollut paljon. Joten kyllä uskoisin, että sitä voi löytyä näytteistä.

Myrkytys ei ollut vahinko

Tutkijan mukaan on jokseenkin mahdotonta, että oppositiojohtajan myrkytystilan aikaansaanutta ainetta voisi päätyä hänen elimistöönsä vahingossa.

– En kyllä osaa sellaista tilannetta kuvitella. Vaikka kyseessä olisi hyönteismyrkky, niin niidenkin kauppaa on rajoitettu runsaasti, koska tiettyjä hyönteismyrkkyjä on käytetty esimerkiksi Aasiassa itsemurhissa.

Navalnyin oletetaan saaneen myrkyn lentoasemalla juomastaan teestä. Jos näin oli, ja vaikka käytössä olisi ollut taisteluaseeksi kehitetty hermomyrkky, sivullisilla ei Vannisen mukaan vaaraa juuri olisi ollut.

– Suurimmalla osalla näistä aineista on huono haihtuvuus, eli ne laskeutuvat maahan nopeasti. Eli jos se myrkky oli siellä teessä, niin ei se sieltä mihinkään pois hyppää.

Navalnyi oli tiistaina edelleen keinotekoisessa koomassa. Hänen tilansa on berliiniläissairaalan mukaan vakava, mutta hänellä ei ole akuuttia hengenvaaraa.

Vannisen mukaan on täysin mahdollista, että oppositiojohtajalle jää pysyviä vammoja.

– Nämä aineet eivät aiheuta syöpää, kuten esimerkiksi sinappikaasu, mutta pysyviä hermostollisia vaurioita voi jäädä, professori tietää.

Viime aikojen toistuvat myrkytystapaukset ja kemiallisten aseiden käyttö muun muassa Syyrian sodassa ovat näkyviä todisteita siitä, että kemiallisten aseiden käytön kynnys on madaltunut.

– Näin valitettavasti tuntuu olevan. Siksi olisikin aina tärkeää selvittää paitsi se, mitä myrkkyä on käytetty, myös se, kuka on syyllinen, Vanninen toivoo.