Ilkka Solanterä

Olin heinäkuussa mansikanpoimijana Kuhmossa, Kainuussa. Työ tehtiin urakkana. Työntekijät poimivat kyseisellä tilalla 15–90 kiloa päivässä. Kirjausvihko näytti ukrainalaisten saaliit, jotka saattoivat ylittää sata kiloa päivässä. Puolen kilon mansikkarasioissa määrä olisi 200 sellaista päivässä. Sain sen kuvan, että ukrainalaisten poimijoiden vauhti on niin kovaa, ettei täkäläisille ole edes mielekästä tavoitella samaa.

Muutamat mukavat kiovalaiset poimijat olivat neljättä vuotta samalla tilalla, mikä lisännee tuloja. Ovatkohan ukrainalaiset tottuneempia erittäin kovaan fyysiseen työhön? Ukraina on maatalousmaa, jossa keskipalkka on noin 300 euroa. Ukrainalaisilla oli autoja, joilla oletan heidän matkustaneen Suomeen. Kiinnostuin siitä, miten he majoittuivat.

Enimmillään poimin lähes 50 kiloa päivässä. Jotkut päivät olivat lyhyitä, väsymys tai sade vähensivät ansioita. Juttelimme työkavereiden kanssa, toiveena oli päästä tuntipalkalle, siihen sai poimia ihan tosissaan.

Pääsin noin 8 euron tuntipalkkaan kokonaisuudessaan. Kilosta maksettiin 1,2 euroa. Kahdeksan euron tuntipalkka vaatii tuolla kilohinnalla 6,67 kilon poimimista tunnissa, mikä on reilu 13 puolen kilon mansikkarasiaa.

Viimeisenä päivänä maksettiin tuntipalkkaa. Kyselin silloin tunnelmia parilta täkäläiseltä, jotka sanoivat, että poiminta oli todennäköisesti kerran elämässä -kokemus.

ILMOITUS

Jotkut ovat sitä mieltä, että kuluttajien tulisi maksaa mansikasta enemmän. Siitä voisi syntyä hieman työtä täkäläisillekin.

Työtä tehtiin kuusi päivää viikossa. Poimijat aloittivat viiden, kuuden maissa, eri aikoihin. Taukotiloissa ei ollut ruuhkaa. Pidin lähes aina pienen lounaan, joinakin päivinä kahvipaussin. Usein työ loppui aamupäivän 11 jälkeen, lopetus kaikilla samaan aikaan. Menin vuoteeseen kuuden jälkeen, herätys ennen neljää. Työjakso oli kolme viikkoa.

Ennen yhteydenottoja arvioin, että vastaavaa kokemusta oli, kunto sekä silmän ja käden koordinaatio hyvä. Tämä työ teki koronavuonna hyvää. Turvallista oli, rajoituksia noudatettiin. Omistajat suosivat majoitussyistä poimijoita, joilla oli kontakti Kuhmoon. Kohtelu oli reilua ja kunnioittavaa.

Palkkauksen nostaminen maatalouden kausitöissä lisäisi työn houkuttelevuutta. Teineiltä ei voi odottaa samaa kuin aikuisilta. Urakkapalkkauksessa ja mansikanpoiminnassa tulot jäävät paikallisilla alhaisiksi.

Tilalla oli tuotantoeläimiä, mikä suretti. Kiinnostukseni kasvoi omavaraisuuteen, osuuskuntiin, luomuun ja eri muotoisiin kasviksiin.

Kirjoittaja on toimittaja. Hän työskenteli heinäkuussa mansikanpoimijana Kainuussa, mistä saadut kokemukset ovat kirjoituksen pohjana.