Neuvostoliiton tuskallinen perintö
Armenia ja Azerbaidžan kävivät Vuoristo-Karabahin hallinnasta verisen sodan vuosina 1988–1994. Se päättyi tulitaukoon, joka on vuosien mittaan revähtänyt usein täysimittaisiksi taisteluiksi.
Jo vuonna 1992 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen ETYK:in jäsenmaat päättivät Helsingissä perustaa rauhanneuvotteluihin erityisen Minskin ryhmän. Sen jäseniä ovat kiistan osapuolten lisäksi Suomi, Ruotsi, Saksa, Italia, Portugali, Alankomaat, Turkki ja Valko-Venäjä. Ryhmän puheenjohtajina toimivat Yhdysvallat, Venäjä ja Ranska.
Yli 25 vuotta on kulunut, eikä ratkaisua näy, vaikka neuvottelukosketus on säilynyt. Azerbaidžanin presidentti Ilham Alijev ja Armenian pääministeri Nikol Pašinjan tapasivat viimeksi tämän vuoden helmikuussa.
Entisen Neuvostoliiton alueella on useita jäätyneitä, kyteviä ja liekehtiviä konflikteja.
Jäissä olevina voi pitää Moldovan ja Transdnistrian tilannetta, Georgiasta Venäjän tuella irtautuneita Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa, mutta myös Krimiä siinä mielessä, ettei alueella ole sotatoimia.
Sitä vastoin Vuoristo-Karabahissa ja erityisesti Itä-Ukrainassa laukaustenvaihtoa tapahtuu päivittäin.
Eläkkeellä ollut autokoulunopettaja Aziz Azizov, 76, oli heinäkuun 14. päivä aikeissa soittaa lapsenlapselleen. Hän astui kotipihalleen, kun kranaatti iski.
– Soitin hänelle monta kertaa, mutta vastausta ei tullut. Sitten siskoni kertoi, mitä on tapahtunut. Silloin oli jo myöhäistä, Azizovin tytär Zarnišan Azizqisi kertoo.
Isä makasi kranaatinsirpaleen surmaamana verilammikossa.
Nyt talon etummaisessa huoneessa on Azizovin muistopöytä.
– Tämä oli hänen synnyinkotinsa, jossa hän oli aina asunut. Tuntuu hyvin, hyvin pahalta. En voinut odottaa, että tällaista tapahtuisi juuri täällä, Azizqisi hiljenee.
Azizov asui Agdan kylässä vain vajaan parin kilometrin päässä Armenian ja Azerbaidžanin rajasta Tovuzin alueella, jossa puhkesi heinäkuun puolivälissä rajuja yhteenottoja maiden välillä.
KU vieraili paikalla heinäkuun lopulla. Tarinoita tulituksen alle jääneistä taloista on Tovuzissa paljon.
Lähellä, noin 5 000 asukkaan Dondar Guskckun taajamassa parikymppisten sisarusten Birane ja Roza Abdullajevan talo tuhoutui tulituksessa pahoin. Ahdistuksen voi lukea heidän silmistään.
– Onneksi olimme muutaman korttelin päässä tätimme luona. Täällä me emme voi enää elää, pihapiiri muistuttaa lähinnä raunioita.
Shahin Abdijev kertoo olleensa viimeistelemässä talonsa remonttia.
– Kun kranaatti iskeytyi puutarhaan, en kuullut, koska remonttikoneet pauhasivat täysillä. Entisenä sotilaana ymmärsin heti, mistä on kyse. Näkyi vain valtava pölypilvi.
Abdijev kaivoi itse sirpaleet talonsa seinästä, vaikka viranomaiset käskivät paikallisia olemaan koskematta mihinkään. Näin vauriot ja niiden vaatimat korvaukset voidaan arvioida.
Vuonna 1963 taloonsa muuttanut Telara Alijeva ja hänen lapsenlapsensa Ramila Alijeva näyttävät, miten kranaatti osui huoneeseen, jossa on yleensä lasten sänky.
– Kaiken olemme rakentaneet mieheni kanssa itse. Minä ja mieheni olemme kumpikin kotoisin tästä kylästä.
Telara Alijevan poika Latif Alijev sanoo, että talon rakenteet pitää uusia, sillä kranaatin aiheuttamat halkeamat voivat romahduttaa katon.
Samalla kadulla asuvat Lale Ismailova ja hänen kaksi poikaansa Omar, 23, ja Isah, 11.
– Olin pesemässä pyykkiä, kun puutarhaan tuli kaksi ammusta, joista toinen räjähti, toinen jäi suutariksi. Lapset pelästyivät pahasti ja vein heidät äkkiä ulos talosta, Ismailova kertoo.
Nuradin Gurbanov puolestaan kertoo tykistöammuksen jysähtäneen 14. heinäkuuta pihan perällä olevien puiden taakse.
– Jos ei olisi ollut näitä puita, ei olisi minuakaan.
Olohuoneessa kirjahylly ja sen vieressä olevat ikkunat särkyivät paineaallosta.
Uusi rintama
Tovuz on maakunta Kaspianmeren rannalla sijaitsevan Azerbaidžanin luoteiskulmassa. Rajan pohjoispuolella on Georgia.
Erikoiseksi yhteenoton Armenian kanssa tekee se, että selkkaus tapahtui vajaat parisataa kilometriä pohjoiseen Vuoristo-Karabahista, maiden katkerasta kiistakapulasta, jonka hallinnasta ne kävivät kymmeniä tuhansia kuolonuhreja vaatineen sodan vuosina 1988–1994.
Sodan seurauksena Vuoristo-Karabah ja sitä ympäröivät seitsemän maakuntaa jäivät Armenian haltuun. Karabahin alueelle on perustettu armenialainen Artsahin tasavalta, jota yksikään maailman maa ei ole tunnustanut. YK:n ja turvallisuusneuvoston ja kansainvälisen oikeuden mukaan Armenia on alueiden miehittäjä.
Tarinoita tulituksen alle jääneistä taloista on Tovuzissa paljon.
Varsinaisella valtiorajalla välikohtauksia ei kuitenkaan ole nähty.
Selkkauksen vakavuudesta kertoo, että Azerbaidžan ilmoitti menettäneensä yhden siviilin ja 12 sotilasta, joukossa useita majurin ja everstin arvoisia upseereita ja jopa yksi kenraali.
Armenia kertoi neljän sotilaan kaatuneen ja yhden siviilin haavoittuneen. Samalla maan turvallisuusviranomaiset kertoivat azerijoukkojen tulittaneen kahta kylää sekä pientä Berdin kaupunkia.
Sotilasliitto mukaan?
Kuten ennenkin, yhteenotto johti Armenian ja Azerbaidžanin väliseen kiivaaseen syyttelyyn, jossa kumpikin väittää toisen ampuneen ensimmäisen laukauksen.
Armenian ulkoministeriö sanoo azerien yrittäneen tunkeutua maan alueelle sotilasajoneuvoilla tarkoituksenaan provosoida yhteenotto. Armenialaisten mukaan Azerbaidžanin itsevaltainen presidentti Ilham Alijev yrittää rajakahakalla kääntää huomion pois maan sisäisistä ongelmista.
Runsaan neljänsadan kilometrin päässä sotatoimialueesta pääkaupunki Bakussa ulkoministeriön viestintäjohtaja Leila Abdullajeva nimittää tapahtunutta ”Armenian sotilaalliseksi provokaatioksi”.
Hän huomauttaa Armenian ulkoministerin Zohrab Mnatsakanjanin olleen heti väkivaltaisuuksien puhjettua yhteydessä Kollektiiviseen turvallisuusjärjestö ODKB:hen. Kyseessä on löyhä sotilasliitto, johon kuuluu nykyisin kuusi Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n jäsenmaata: Venäjä, Valko-Venäjä, Armenia, Kazakstan, Kirgisia ja Tadžikistan.
– Näin Armenia halusi myös vetää sotilasliiton mukaan selkkaukseen ja vetää varjoon sen, että se miehittää Azerbaidžanin alueita, Abdullajeva sanoo.
ODKB kuitenkin vaati kummaltakin osapuolelta välitöntä tulitaukoa. Myös muut kansainväliset järjestöt ja keskeiset suurvallat ovat vaatineet maita palaamaan tulitaukoon.
Abdullajev korostaa, ettei azereilla ole syytä käynnistää konfliktia kaukana miehitetyistä alueista.
– Jos me haluamme saada takaisin alueitamme, tekisimme sen miehitetyssä Vuoristo-Karabahissa. Me emme tarvitse tilanteen kärjistymistä valtioiden kansainvälisellä rajalla.
Ohjusisku ydinvoimalaan?
Panokset maiden välisessä sanasodassa nousivat, kun Azerbaidžanin puolustusministeriön virallinen edustaja Vagif Dargali sanoi maansa kykenevän tekemään ohjusiskun Armeniassa sijaitsevaan Metsamoran ydinvoimalaan.
Aiemmin Armenian mediassa oli kuultu puheenvuoroja, jossa oli uhkailtu Azerbaidžanissa sijaitsevan Mingachevirin padon ja sähkövoimalan tuhoamisella.
Kuinka vastuullisina voidaan pitää puheita ohjusiskusta toisen maan ydinvoimalaan?
– Puolustusministeriön edustaja reagoi Armenian puolelta tulleisiin lausuntoihin. Se oli vain vastaus, ei jotain, jota hän lausui oma-aloitteisesti, ulkoministeriön Leila Abdullajeva sanoo.
Vagif Dargali itse ei halua enää kommentoida KU:lle lausuntojaan.
Hän uskoo yhteenoton liittyneen myös Armenian tavoitteisiin vallata edullisempia asemia vuoristoisessa maastossa.
– Mutta meidän puoleltamme aluemenetyksiä ei tapahtunut eivätkä asemat tällä suunnalla muuttuneet, hän sanoo työhuoneessaan Azerbaidžanin puolustusministeriössä.
Syytöksiin kuuluvat myös väitteet vastapuolen kohtuuttomasta voimankäytöstä. Armenia sanoi azerien ampuneen asemiaan venäläisvalmisteisilla TOS-1- ja Grad-raketinheittimillä.
TOS-1 on tankin rungon päälle rakennettu raskas raketinheitin, joka ampuu palavaa aerosolia ympärilleen levittäviä niin sanottuja termobaarisia pommeja. Epätarkka Grad puolestaan soveltuu asutuskeskusten pommittamiseen, mikä on havaittu erityisesti Itä-Ukrainan sodassa.
– Tällaisten aseiden käyttöön ei ole perusteita myöskään sotilaallisesta näkökulmasta. Se ei yksinkertaisesti ole tarkoituksenmukaista.
Öljy, kaasu ja ulkoiset ystävät
Kahden Etelä-Kaukasuksen maan vihanpidolla voi silti olla laajempia vaikutuksia.
Azerbaidžanin kansainvälisten suhteiden instituutin johtaja Farid Šafijev kehottaa katsomaan karttaa. Aivan Tovuzin konfliktialueen lähettyvillä kulkee maailman toiseksi pisin öljyputki Baku–Tbilisi–Ceyhan, joka kuljettaa azerien öljyä Georgian ja Turkin kautta maailmalle.
Sen vieressä lepää toinen jättimäinen putki, jonka tarkoitus on vuoden loppuun mennessä kuljettaa Azerbaidžanista pumpattavaa maakaasua Georgian, Turkin, Kreikan ja Albanian kautta aina Italiaan.
– Miksi asettaisimme tällaisen 40 miljardin dollarin arvoisen projektin vaaranalaiseksi? Sotatoimien käynnistäminen tällä alueella ei olisi mitenkään edullista, koska ne ovat niin lähellä strategisia energiayhteyksiämme.
Tästä huolimatta suurvaltojen kiinnostus räjähdysherkkään tilanteeseen on vähäinen.
– Valitettavasti tämä konflikti ei ole niille prioriteetti, koska se ei tuota suurta uhkaa kansainväliselle turvallisuudelle. Maailmalla on kuumempia pisteitä Iranin, Lähi-idän ja erityisesti Syyrian ympärillä. On realiteetti, että tämä on alueellinen konflikti.
Tovuzin kylissä tavalliset ihmiset ryhtyvät kohta siivoamaan ja korjaamaan kotejaan.
Neuvostoliiton tuskallinen perintö
Armenia ja Azerbaidžan kävivät Vuoristo-Karabahin hallinnasta verisen sodan vuosina 1988–1994. Se päättyi tulitaukoon, joka on vuosien mittaan revähtänyt usein täysimittaisiksi taisteluiksi.
Jo vuonna 1992 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen ETYK:in jäsenmaat päättivät Helsingissä perustaa rauhanneuvotteluihin erityisen Minskin ryhmän. Sen jäseniä ovat kiistan osapuolten lisäksi Suomi, Ruotsi, Saksa, Italia, Portugali, Alankomaat, Turkki ja Valko-Venäjä. Ryhmän puheenjohtajina toimivat Yhdysvallat, Venäjä ja Ranska.
Yli 25 vuotta on kulunut, eikä ratkaisua näy, vaikka neuvottelukosketus on säilynyt. Azerbaidžanin presidentti Ilham Alijev ja Armenian pääministeri Nikol Pašinjan tapasivat viimeksi tämän vuoden helmikuussa.
Entisen Neuvostoliiton alueella on useita jäätyneitä, kyteviä ja liekehtiviä konflikteja.
Jäissä olevina voi pitää Moldovan ja Transdnistrian tilannetta, Georgiasta Venäjän tuella irtautuneita Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa, mutta myös Krimiä siinä mielessä, ettei alueella ole sotatoimia.
Sitä vastoin Vuoristo-Karabahissa ja erityisesti Itä-Ukrainassa laukaustenvaihtoa tapahtuu päivittäin.