Italialainen kirjailija Paolo Giardano tuli tunnetuksi teoksestaan Alkulukujen yksinäisyys. Viime keväänä hän kirjoitti helmi-maaliskuun vaihteessa päiväkirjaa koronan tullessa täydellä ryminällä Italiaan. Merkinnät on julkaistu kirjassa Tartunnan aikaan.
Tunnelmat olivat varsin samanlaisia täällä pari viikkoa myöhemmin, kun aluksi kaukaiselta tuntunut virus pysäytti Suomen. Tutulta tuntuu, kun Giordano kirjoittaa siitä, miten hän odottaa hätätilaviranomaisten päivittäistä tiedotustilaisuutta, eikä mikään muu kiinnosta. Hän kirjoittaa, miten suuri osa ajasta kuluu laskiessa sairastuneiden ja kuolleiden määrää, monia muita asioita ja ennen kaikkea päiviä odottaessamme, että tämä olisi ohi.
Giordanon kirja on pieni ja nopealukuinen, mutta siinä on paljon viisaita ajatuksia. Hänen mukaansa koronavirus on paljastanut ”julkeasti”, miten monimutkaisesti olemme kaikki kytkeytyneet toisiimme.
”Kukaan ei voi oikeasti olla tehtäviensä tasalla jonkin täysin uuden ja tuntemattoman edessä.”
”Ei minua itse tartunta pelota. Mikä sitten? Epidemian mahdolliset vaikutukset kaikkeen muuhun. Että käy vielä niin, että tuntemani sivilisaation rakennelma romahtaa kuin korttitalo. Olen huolissani siitä, että kaikki nollautuu mutta myös päinvastaisesta seurauksesta: että pelko menee ohitse jättämättä jälkiä, mitään muuttamatta”, kirjoittaa Giordano.
Teoreettisen fysiikan tutkijan taustan omaava Giordano toteaa matematiikan osoittavan, että paras päätös ei pohjaudu pelkästään oman edun tavoitteluun. Paras päätös ottaa samanaikaisesti huomioon sekä henkilökohtaisen edun että kaikkien muiden edun.
Giordano puolustaa lääkäreitä ja asiantuntijoita: kukaan ei voi oikeasti olla tehtäviensä tasalla jonkin täysin uuden ja tuntemattoman edessä. Ihmiset pitävät tartuntojen vähentämiseen tähtääviä toimia joko liian lievinä tai liian rajuina, mutta varmuuksia ei ole tarjolla ennen kokemattomassa tilanteessa.
Paolo Giordano: Tartunnan aikaan. Aula 2020. Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. 78 sivua.