Lehtikuva/Jussi Nukari

Poliittinen syksy käynnistyy koronatartuntojen kasvun varjossa. Kesällä suvantovaiheessa ollut koronaepidemia salli lomailun kansalaisille, poliitikoille ja myös eturintamassa työtä tehneelle terveydenhuollon henkilöstölle.

Suomalaisen koronakevään jälkeen on järkyttävää katsottavaa Ylen Areenassa näkyvä dokumentti Italian koronasota. Italian terveydenhuollon työntekijät joutuivat äärimmäisten valintojen eteen.

Hengityskoneita ei Italiassa kerta kaikkiaan riittänyt kaikille. Se oli tragedia työntekijöille, omaisille ja ihmisille, joilta riitti solidaarisuutta muitakin kuin itseä kohtaan. Suomessa ei onneksi jouduttu yhtä syvälle epidemiassa.

Kesän jälkeen suomalainen koronakeskustelu on kiihtynyt, ja se kiihdyttää niin kansalaisia kuin poliitikkojakin. Jo keväällä varoitettiin tartuntojen määrän nousevan syksyllä.

Suositeltiin kotimaan matkailua ja vastuullisesti muistamaan, että virus ei ole kadonnut, vaikka rajoituksia purettiin. Tartuntojen lisääntyessä myös vaatimukset koronanvastaisista toimista kasvavat.

ILMOITUS

Nyt ollaankin yhdessä saranavaiheessa. Suvantovaiheen jälkeen koronanvastainen taistelu on vietävä kahta viime kuukautta kovemmalle tasolle. Testaamisesta on tullut jälleen poliittisen taistelun kohde, kuten viime keväänäkin.

On kohtuutonta vaatia, että terveydenhuollon henkilöstö olisi päivystänyt koko kesän ja varautunut lomalta palaavien testaamiseen. Hoitohenkilöstö venyi suuren paineen – ja jopa oman terveytensä – uhalla koko kevään.

Terveydenhuollon henkilöstö on lomansa ansainnut, kuten myös asiantuntijat ja päättäjät, jotka joutuivat tekemään työtään äärimmäisessä paineessa ja pitkiä päiviä. Jo pitkään tiedossa ollut hoitohenkilöstövajaus näkyi yllättävän vähän viime keväänä.

Viime keväänä opittiin koronaepidemiasta paljon. Virus ei kuitenkaan toimi loogisesti eikä välttämättä ennakoidulla tavalla. Nyt eletään koronanormaalia, ja se vaatii kärsivällisyyttä – kaikilta.

Koronakolikon positiivinen puoli on, että edelleenkin Suomessa on selviydytty kohtuullisen hyvin.

sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.