Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

KU:n vakiovihje

Jaakko Alavuotunki

Sunnuntain ykkösvakiossa KPV matkaa AC Kajaanin vieraaksi. Sekavasta tilanteesta huolimatta materiaalietu on selkeästi vieraiden puolella. Kajaanin kokoonpanosta puuttuu muun muassa kokenut Erfan Zeneli. Kohteeseen rastitaan sekä vieras- että kotivoitto.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 16.8. kello 18.28. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2 (1), 2 (X), 1, 1 (X), 1, 2, 2 (X), 2 (X), 1, 1, 1, 1 (2).

Jalkapallon miesten Ykkösessä pelaavan KPV:n päävalmentaja Miika Juntusen sopimus purettiin yllättäen torstaiaamuna vain hieman yli viikon toiminnan jälkeen. Hänet korvaa tehtävässä Niko Kalliokoski.

Vain paria päivää aikaisemmin KPV kertoi tiedotteella, että se ”tahtoo puuttua levinneisiin huhupuheisiin ’rasistisista harjoitusmetodeista’”.

KPV:n tiedotteen mukaan sosiaalisessa mediassa oli kulkenut tietoja siitä, että edustusjoukkueen aamuharjoituksissa oli leikitty päävalmentajan johdolla Kuka pelkää mustaa miestä -leikkiä ja että ensimmäiseksi kiinniottajaksi oli tarkoituksella valittu ghanalainen pelaaja Abu Sanunu.

Seuran johtaja Matti Laitinen sanoi tiedotteessa, että ”oli vain sattumaa, että Sanunu aloitti harjoitteen”. Päävalmentaja Juntunen kiisti hipan leikkimisen kokonaan samassa tiedotteessa.

KU:n kolumnisti kritisoi Juntusta voimakkaasti

Keskiviikkona painoon menneen Kansan Uutisten 1×2-palstalla jalkapallokolumnisti Jaakko Alavuotunki arvosteli KPV:n päävalmentajanimitystä otsikolla ”Sirkus saapui Kokkolaan” ja ennusti joukkueesta lähtevän pelaajia Miika Juntusen vuoksi:

”Suomifutiksen ystävät joutuivat viime viikolla kaivamaan kalenterinsa esiin Ykkösen voittajasuosikin KPV:n ilmoitettua palkanneensa Miika Juntusen joukkueen uudeksi valmentajaksi pikapotkut saaneen Jani Uotisen tilalle. Kyseessä ei ollut kuitenkaan aprillipäivän pila. Eräs kaikkien aikojen käsittämättömimmistä rekrytoinneista tapahtui oikeasti.”

KU:n digilehdessä julkaistussa kolumnissa kerrotaan laajasti Miika ”Miiga” Juntusen taustoista.

”Pelaajauransa jälkeen ’Miiga’ on jättänyt jälkeensä lähinnä erilaisia skandaaleja ja palavia raunioita. – – Takavuosilta löytyy myös lukuisia tapauksia, joissa Juntusen [edellinen karille ajanut projekti] OPS on kohdellut kaltoin ulkomaalaisvahvistuksiaan. Viisi vuotta sitten Juntunen purki kahden serbipelaajan sopimuksen yksipuolisesti. Pelaajat nostivat tapauksesta kanteen, ja seura joutui maksamaan korvaukset. Vuonna 2017 sama tilanne toistui brasilialaispelaajien kanssa. Tämän tapauksen osalta korvaukset ja oikeudenkäyntikulut ovat edelleen hoitamatta.”

”Ulkopuolelta kohdistuva paine” KPV:n mukaan syy vaihtoon

KPV:n julkisuuteen saattaman tiedotteen mukaan Miika Juntusen palkkaamisen aiheuttama kohu yllätti manageri Matti Laitisen ja koko KPV:n edustusjoukkueen. KPV ilmoittaa päävalmentajan sopimuksen purkamisen syyksi seuran ulkopuolelta kohdistuvan paineen.

KPV:n tiedotteen mukaan työrauhan tavoitteleminen kävi mahdottomaksi.

Uusi päävalmentaja Niko Kalliokoski on KPV:n entinen pelaaja.

– Seuraavaksi tavoitteena on nostaa ilmapiiri takaisin tasolle, joka mahdollistaa laadukkaan harjoittelun ja sitä kautta heijastuu myös parempina suorituksina peleissä, Kalliokoski sanoo tiedotteessa.

Aiheesta lisää verkossa

KU Digilehti: Sirkus saapui Kokkolaan (digitilaajille)

KU:n vakiovihje

Jaakko Alavuotunki

Sunnuntain ykkösvakiossa KPV matkaa AC Kajaanin vieraaksi. Sekavasta tilanteesta huolimatta materiaalietu on selkeästi vieraiden puolella. Kajaanin kokoonpanosta puuttuu muun muassa kokenut Erfan Zeneli. Kohteeseen rastitaan sekä vieras- että kotivoitto.

Vakioveikkauksen peliaika päättyy sunnuntaina 16.8. kello 18.28. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 1, 2 (1), 2 (X), 1, 1 (X), 1, 2, 2 (X), 2 (X), 1, 1, 1, 1 (2).