Lehtikuva/Handout

Protesti tapahtuu Helsingin Kansalaistorilla.

Elokapina-ympäristöliikkeen aktiivit aloittivat perjantaina Helsingin Kansalaistorilla nälkälakon vauhdittaakseen hallituksen ilmastotoimia. Vaatimus on, että Suomi vähentää hiilipäästöjä 20 prosenttia vuoden 2021 aikana ja 20 prosenttia jokaisena vuotena sen jälkeen, ja että hallitus sitoutuu tavoitteeseen ja osoittaa konkreettisesti, kuinka se saavutetaan.

– Ilmastokriisi on meitä kaikkia koskeva kiireellinen uhka, johon on suhtauduttava vakavasti. Sitä ei voi lykätä vähemmän tärkeänä tuonnemmaksi. Olen mukana, koska viime kuukausien havainnot ovat hälyttäviä ja haluan, että hallitus toimii niiden mukaisesti, sanoo nälkälakkoon osallistuva Elina Kauppila.

Hänen mukaansa hallitus on osoittanut koronakriisissä ottavansa tieteen havainnot todesta ja pystyvänsä toimimaan niiden mukaisesti.

– Samaa kykyä on sovellettava ilmastokriisissä.

Liike myöntää, että tavoite vuosittaisista 20 prosentin päästövähennyksistä on kova, mutta sen mukaan Suomi on yksi maailman suuripäästöisimmistä maista asukasta kohden ja samaan aikaan varakas maa. Jos Suomi ei toimi, mikä maa sitten?

ILMOITUS

Pariisin ilmastosopimuksen asettamassa 1,5 asteen tavoitteessa pysymiseksi hiilipäästöjä on leikattava radikaalisti. Suomen oikeudenmukainen osuus päästöistä on käytetty vuoteen 2025 mennessä, jos päästöt eivät vähene huomattavasti erittäin nopealla aikataululla, Elokapina tiedotti perjantaina.

Hallituksella vähän tekoja

Nälkälakkoon osallistuvasta Till Sawalasta näyttää siltä, että nykyinen hallitus ymmärtää tilanteen vakavuuden.

– Sanna Marin on sanonut, että Suomi voi olla kokoaan suurempi ilmastokriisin ratkaisijana. Olemme kuulleet vakuuttavia sanoja, mutta emme ole nähneet vakuuttavia tekoja.

– Nykyisen hallituksen aikana turpeen käyttöä on jatkettu, lentoliikennettä ei olla rajoitettu ja tehomaatalousjärjestelmää ei olla uudistettu kestävämmäksi. Valtionyhtiö Fortumista on tullut yksi Euroopan pahimmista saastuttajista ja suurimmista hiilipäästöjen tuottajista.

Kolmas nälkälakkolainen Eeva Kaila kertoo, että nälkälakko on protestin muotona, koska asia koskee kehollisesti ihan jokaista.

– Emme voi jättää yhteiskuntamme ja sukupolvemme aiheuttamaa taakkaa tulevien sukupolvien harteille ja vain ihailla nuorten ilmastoliikkeitä. Meillä on moraalinen vastuu tehdä henkilökohtaisia tekoja ja teemme niitä vaatiaksemme laajoja yhteiskunnallisia muutoksia. Emme näe kansalaisia kuluttajina vaan aktiivisina yhteisön jäseninä, joilla on valta ja vastuu vaatia päättäjiltään toimia.

Protesti tapahtuu Kansalaistorilla Helsingin keskustassa. Nälkälakon tukena on runsaasti erilaisia ilmasto- ja ympäristötapahtumia. Lisätietoja tapahtumista saa Elokapinan sivuilta.