IPS/Mitch Moxley

Tupakkateollisuuden toistaman väitteen mukaan valtion keräämät tupakkaverot lisäävät tupakan salakuljetusta.

Väite ei pidä paikkaansa, mutta se on vaikuttanut erityisesti kehitysmaiden tupakkaveropolitiikkaan. Tupakkateollisuuden syöttämän näennäistotuuden nielleet päättäjät eivät ole rohjenneet käyttää verotusta kansanterveyden edistämiseen.

Tupakkateollisuus viittaa lähteenään esimerkiksi kansainvälisen tupakkajätti Philip Morris Internationalin sponsoroimaan tutkimukseen.

Veronkorotusten on tosiasiassa havaittu vähentävän tupakointia.

Veronkorotusten on tosiasiassa havaittu vähentävän tupakointia. Näin on käynyt muun muassa Thaimaassa, Filippiineillä ja Etelä-Afrikassa. Australia on korottanut tupakkaveroa vuodesta 2016 lähtien 12,5 prosenttia vuodessa. Viimeisen korotuksen jälkeen savukeaskin hinta on noin 40 AUD (noin 24 euroa) ja maan tupakoijaluku maailman pienimpiä eli 13 prosenttia.

Englanninkielinen versio