Heikot työolot ja huonot palkat eivät johdu pandemiasta, mutta se on nostanut näkyviin halvan ruuantuotannon inhimillisen hinnan. Sen maksajia ovat yleensä siirtotyöläiset eri puolilla maailmaa.
Kuluvana vuonna inhimillisiä kustannuksia on koitunut kausityöläisten lisäksi koko väestölle esimerkiksi pelkojen ja paikallisten koronasulkujen muodossa.
Monessa maassa korona on puhjennut vihannes- ja hedelmäsatoja korjaavien siirtotyöläisten keskuudessa. Ahtaissa yhteismajoitustiloissa etäisyyden ylläpito ei onnistu ja ahkera käsienpesu on usein mahdotonta, joten virus leviää helposti.
Ruuan halpatuotanto uhkaa käydä kalliiksi ihmisten terveydelle ja ympäristölle koituvina haittoina.
Yhdysvalloissa, Saksassa, Britanniassa ja Espanjassa koronavirusta on löydetty myös teurastamoista ja muista lihankäsittelylaitoksista.
Painopiste laatuun ja saatavuuteen
Parin viime vuosikymmenen aikana ihmiset ovat tottuneet ruuan halpenemiseen. Ruuan hintaa on korostettu sen sijaan, että paino olisi ollut sen laadussa tai saatavuudessa.
Ruuan halpatuotanto uhkaa käydä kalliiksi ihmisten terveydelle ja ympäristölle koituvina haittoina. Esimerkiksi monissa elintarvikkeissa käytetty palmuöljy laskee ruuan hintaa, mutta sen tuottamisesta maksetaan korkea hinta palmuplantaasien tieltä hakattuina sademetsinä.
Halvasta ruuasta kallista hintaa maksavat myös pienviljelijät, paimentolaiset ja kalastajat, jotka tuottavat 80 prosenttia maailman kaikesta ruuasta, mutta näkevät itse nälkää. Kaakaon hinta on pysynyt aisoissa lapsityövoiman kustannuksella.
Ruuan saatavuutta voidaan helpottaa esimerkiksi tulonsiirroilla ja haavoittuvimmille ryhmille tarjottavalla ruoka-avulla. Koulutukseen varoja suuntaamalla voidaan vähentää lapsityövoiman käyttöä.
Painopisteen siirtämisestä ruuan hinnasta sen laatuun vastaavat kansallisen ja kansainvälisen säätelyn ohella viime kädessä kuluttajat valinnoillaan.