Sesonkityövoimaan liittyy monesti alipalkkaus tai työehtojen polkeminen joko tahallisesti tai tahattomasti. Monesti alipalkkausta, työehtoja tai työlainsäädäntöä, kuten työaikalakia on rikottu ihan tietoisesti. Työnantaja on näin hakenut perusteetonta etua työntekijän selkänahasta.
Seuraavassa pari esimerkkiä työnantajan ja työntekijän voimasuhteista.
Esimerkki 1. Työntekijä varastaa työnantajaltaan rahaa. Työntekijä syyllistyy rikkomukseen, mikä on teon vakavuudesta riippuen todennäköisesti irtisanomisen peruste. Työntekijä on rikkonut luottamuksen työnantajaansa kohtaan. Mikäli asiasta on vielä tehty rikosilmoitus, todennäköisesti rangaistaan myös varastamisesta.
Alipalkkausta harrastava yrittäjä saa perusteetonta kilpailuetua.
Esimerkki 2. Työnantaja ottaa työntekijän töihin ja maksaa alipalkkaa tai jättää maksamatta työehtosopimukseen kuuluvia palkanosia. Tässä tapauksessa työnantaja ottaa työntekijälle kuuluvaa ansiota, siis käytännössä varastaa, jos tämä tehdään tietoisesti. Mikäli virhe huomataan ja korjataan maksamalla työntekijälle kuuluvat rahat, selviää työnantaja asiasta kuin koira veräjästä ilman juridisia seurauksia.
Pahinta mitä voi työnantajan kannalta tapahtua on hävitty oikeustapaus, jolloin maksettavaksi tulee työntekijän saamiset ja oikeudenkäyntikulut. Varsinaista rangaistusta ei kuitenkaan tule, koska asiaa ei ole kriminalisoitu.
Alipalkkaus on kriminalisoitava, jotta työelämän pelisäännöt ovat kaikille samat. Alipalkkauksella vahingoitetaan työntekijää ja kaiken lisäksi alipalkkausta harrastava yrittäjä saa perusteetonta kilpailuetua suhteessa niihin työnantajiin, jotka toimivat rehellisesti.
Kenelläkään työnantajakentässä ei pitäisi olla syytä vastustaa alipalkkauksen kriminalisointia, koska sen vastustamiselle ei perusteita löydy. Jos joku kehtaa väittää, että kriminalisointi haittaa työmarkkinoita tai työllistämistä, ei väitteen esittäjällä ole puhtaat jauhot pussissa. Vilppiä harrastavat yritykset myös pilaavat rehellisten yritysten maineen.
Jouni Jussinniemi
Pyhäjärvi