Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Koronavirustartuntojen jäljittämisessä on alueellisia eroja. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Husin alueella alle puolet tartunnan saaneista pystyy kertomaan, mistä tartunnan sai.

Jos potilas tietää koronavirustartuntansa lähteen, kyseessä on yleensä samassa taloudessa asuva, ystävä tai työkaveri. Apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan koronatapauksen nimeämät altistuneet jäljitetään onnistuneesti. Tartuntaketjujen jäljitys ei kuitenkaan toteudu tapauksissa, joissa tartunta on saatu julkiselta paikalta kuten joukkoliikennevälineestä.

– Jäljitys on vaatinut valtavan työntekijämäärän, ja toiminut sen takia koko pandemiakevään hyvin. Kapasiteettia on turvattu kesäksi ja syksyä varten.

Suurin osa Suomen koronavirustapauksista on todettu Husin alueella.

Tartunnat ovat usein peräisin ulkomailta.

Tartunnat usein ulkomailta

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin toimialuejohtaja Arto Rantalan mukaan Varsinais-Suomessa todetuista koronavirustartunnoista 75 prosenttia saadaan jäljitettyä.

Uusia tapauksia ilmenee viikoittain 6–7 kappaletta.

ILMOITUS

– Tietääkseni meillä ei ole sellaisia tartuntoja tiedossa, joiden reittiä ei ole saatu selvitettyä, kertoo Rantala tuoreista tapauksista.

Varsinais-Suomen koronavirustartunnat ovat usein peräisin ulkomailta. Tartunta on voitu saada esimerkiksi työmatkalta tai ulkomaisten kontaktien kautta.

Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broasin mukaan kaikki sairaanhoitopiirin alueella todetut koronavirustartunnat pystytään jäljittämään.

– Heinäkuussa oli vain yksi tapausketju, jonka lähdettä ei saatu selville.

Broas toteaa, että viimeaikaiset tartunnat ovat pääasiassa Ruotsiin liittyviä. Siksi olisi tärkeää, että Ruotsin rajan ylittävät noudattaisivat ohjeita ja hakeutuisivat matalalla kynnyksellä koronatesteihin lievienkin oireiden ilmaantuessa.

Hän korostaa myös kahden viikon omaehtoisen karanteenin merkitystä tartuntojen leviämisen ehkäisemisessä.

Rajoitusten purku ei näy vielä tartuntamäärissä

Osa ravintoloiden aukioloaikoja, anniskeluaikoja ja asiakasmääriä koskevista rajoituksista purettiin 13. heinäkuuta. Samalla yökerhot saivat avata jälleen ovensa.

Rajoitusten purku ei näy vielä tartuntamäärissä, sillä koronaviruksen itämisaika on kaksi viikkoa.

– Meillä on muutamia altistumistapauksia terasseilta, mutta vasta 2–3 viikon viiveellä voimme arvioida jonkun yksittäisen rajoitustoimenpiteen purun vaikutusta, Ruotsalainen kertoo.

Ruotsalainen pitää riskinä, että koronavirustartuntojen määrä lähtee kasvuun elokuussa, kun koulut alkavat ja etätyösuositus loppuu.

Elokuun alusta alkaen myös yli 500 hengen tapahtumat sisätiloissa ovat mahdollisia. Ruotsalaisen mukaan koronaviruksen toinen aalto syksyllä on mahdollinen.

– Silloin kaikki rajoitukset on käytännössä purettu lukuun ottamatta tiettyjä ulkomaanmatkoja. Siinä on mahdollisuus tartuntojen kasvulle ja toiselle aallolle, jos ihmiset eivät huolehdi varotoimenpiteistä.