Antiikin roomalaisia voidaan pitää monilta osin suvaitsevaisina. Alistetut kansat saivat pitää tapansa ja jumalansa kunhan vain alistuivat Rooman ylivaltaan. Ihonvärikään ei merkinnyt roomalaisille mitään.
Rooma oli toki orjayhteiskunta, mutta orjina oli sekä mustia että valkoisia. Tavoitelluimmat orjat olivat vaaleaihoisia ja vaaleatukkaisia.
Tärkein ero oli siinä, että roomalaiset olivat roomalaisia ja muut barbaareja, ehkä kreikkalaisia lukuunottamatta. Toisaalta kreikkalaiset itse pitivät roomalaisia pitkään barbaareina.
Barbaarit olivat ihmisiä, jotka antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset luokittelivat oman sivilisaationsa rajojen ulkopuolelle. Roomalaisten valloittamien alueiden asukkaat olivat sivistymättömiä barbaareja, kunnes heistä tuli sivistyneitä roomalaisia.
Maijastina Kahloksen teos Roomalaiset ja barbaarit pyrkii valottamaan roomalaisten ja barbaareiksi sanottujen muiden kansojen välisiä suhteita Rooman synnyn hämärästä aina Länsi-Rooman tuhoon 400-luvulla ja myös sen jälkeisiin vuosisatoihin.
Rooma oli monikulttuurinen yhteiskunta satojen vuosien ajan. Yleensä sen katsotaan sortuneen pohjoisten kansojen kansainvaelluksen takia. Eli sortuiko Rooma maahanmuuttajien tuloon? Tämän Kahlos asettaa kyseenalaiseksi viitaten uusimpiin kansainvälisiin tutkimuksiin.
Kristinuskoa on myös väitetty syyksi Rooman valtakunnan tuhoon. Kahlos muistuttaa, että Rooma oli ollut kristitty valtakunta jo lähes 200 vuottaa ennen tuhoaan. Ja tuhoutuiko Rooma todella? Rooman kulttuuri ja jopa valtiorakenne säilyi osin koko pitkän keskiajan, mutta miten tämä tapahtui?
Kirjan mielenkiintoisin osuus on siinä, miten nykypäivälle tuntemattomat kansat kulkevat kohti unohdusta ja toiset nousevat tilalle. Antiikin historia on saanut Maijastina Kahloksen teoksessa ansiokkaan lisän.
Maijastina Kahlos: Roomalaiset ja Barbaarit. Otava 2020. 241 sivua.