Toni Härkönen/Like

Anni Valtosen Elämäni Kolumbia on kiinnostava ja empaattinen, omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kirja. Rakkaudenosoitus hänen toiselle kotimaalleen.

Kirja kuvaa Kolumbian levotonta lähihistoriaa ja raastavan sisällissodan jälkeistä vähittäistä eheytymistä sekä maan kulttuurista muutosta herkkävaistoisesti ja eläytyen. Ennen kaikkea Elämäni Kolumbia on Valtosen emotionaalista pohdintaa hänen elämänvaiheistaan kahden maan kansalaisena: kahden kolumbialaissuomalaisen pojan äitinä, avioliitosta ja erosta kolumbialaisen miehen kanssa, kohtaamisista kolumbialaisten sukulaisten, ystävien ja monenmoisten ihmisten kanssa.

Kolumbia oli Valtosen toinen kotimaa parikymmentä vuotta. Kolumbialaisnuorukaisen Suomessa tavannut neito lähti 90-luvulla tutustumaan poikaystävänsä kotimaahan ja jäi sille tielleen sisällissodan ja Pablo Escobarin huumekartellin runtelemaan Kolumbiaan. Väkivalta maassa oli raaistavaa. Huumeparoni Escobar oli hiljattain tapettu. Tämä kaikki ei rakastunutta, seikkailun- ja tiedonhaluista nuorta naista haitannut.

”Koko maailma on käsissäni”

Valtosen esikoispojan näkemys asiasta on, että hänen äitinsä oli ”juuri sellainen tyypillinen sinisilmäinen blondi, joka lähtee vähän seikkailemaan Etelä-Amerikkaan”. Tämän itseironinen Valtonen myöntää auliisti. Muutenkin kirja on hyvällä tavalla humoristinen ja tärkeilemätön tarina kaukokaipuuta ikänsä tunteneen maailmannaisen ja kaikesta kiinnostuneen toimittajan uhmapäisistäkin seikkailuista vieraalla maalla.

Kirja on hyvällä tavalla humoristinen ja tärkeilemätön tarina kaukokaipuuta ikänsä tunteneen maailmannaisen seikkailuista vieraalla maalla.

Vaikka perustuksiaan myöten epätasa-arvoisen Kolumbian poliittinen tilanne Valtosen sinne muuttaessa oli synkeä, se ei estänyt häntä huumaantumasta intensiivisiin kolumbialaisiin ihmisiin, maan monimuotoisuuteen, energiaan ja rytmeihin.

”Tengo todo el mundo en mis manos”, taksikuski totesi Valtoselle viime vuonna Bogotassa. Tuo taksikuskin lausahdus ”koko maailma on käsissäni” ja ajatus siitä, että olemme kaikki yhteydessä toisiimme kantavat Valtosta hänen Kolumbia-suhteessaan ja eetoksessaan Maailman kuvalehden toimittajana sekä ylipäätään elämässä.

ILMOITUS

Kolumbia ei lähtenyt sielusta eikä mielestä

Vaikka Valtonen avioeronsa jälkeen lähti Kolumbiasta asettuen asumaan Suomeen pyrkien häivyttämään kaikki muistonsa sieltä, Kolumbia ei lähtenyt hänen sielustaan ja mielestään. Sinne hän on palannut viime vuosina työmatkoille selvittääkseen maan nykyistä tilannetta sekä tapaamaan sukulaisiaan ja tuttaviaan. Selvittääkseen myös omaa elämäänsä.

Tärkeä kirja on myös siksi, että se avaa niitä tunteita ja sitä arkea, mitä kahden maan kansalainen kokee. Valtosella se on kaipuuta ja ikävää ja huoltakin. Rimpuilua välitilassa kahden täysin erilaisen maan, kielen ja kulttuurin välillä.

Eheä ja kaunokirjallisesti taidokkaasti kirjoitettu kirja rakentuu muistoja ja viimeaikaisia kokemuksia rinnastaen. Tämä toimii hyvin joitakin lapsuksia lukuun ottamatta. Valtoselle itselleen on varmasti tärkeää vaikkapa suorittaa Kolumbiaan liittyvien esineiden inventaario kodissaan tai luetella, mitä hän ikävöi entisestä kotimaastaan. Kirjassa luettelot töksähtävät hieman turhina.

Ihmisoikeuksia poljetaan

Emotionaalisen tekstin parissa liikuttuu monin paikoin, mutta myös raivostuu siitä, kuinka häikäilemätön vallanhalu, raha ja röyhkeys ovat Kolumbiaa koetelleet ja koettelevat edelleen. Tulee voimaton olo siitä, kuinka ihmisen oikeutta arvokkaaseen elämään poljetaan maanrakoon. Valtosen kirjan voima on siinä, että hän pyrkii kuvauksissaan objektiivisuuteen. Kiinnostavasti hän kirjoittaa rauhanneuvotteluista, vuoden 2016 rauhansopimuksesta ja kivuliaasta, mutta toiveikkaasta maan jälleenrakentamisesta.

Luulisi, että lähes kuusikymmentä vuotta jatkuneen sisällissodan runteleman Kolumbian maansisäisten pakolaisten ja ylipäätään sikäläisten ihmisten osan vertailu Suomen talvi- ja jatkosodan jälkeiseen tilanteeseen olisi kaukaa haettua, mutta ei lainkaan. Kolumbiassa on ollut paljon sisäistä, pakon edessä tapahtunutta muuttoliikettä.

Väkivalta ja maaseudun poikien värvääminen sissiryhmiin on pakottanut jättämään kotikonnut ja pakenemaan kaupunkeihin. Karjalaisten evakkojen lapsenlapsena Valtonen suhtautuu asiaan empaattisesti isovanhempiensa muistojen ja kokemusten kautta.

Maailman Kuvalehden päätoimittajana nykyään toimivan Valtosen toimittajatausta, pohjaton tiedonhalu ja uteliaisuus kuultaa kautta kirjan. Tyylikkäästi hän kuitenkin välttää reportaasimaisuuden luottaen omakohtaisiin kokemuksiinsa ja kaikissa hänen toimissaan esiin tulevaan maailmankansalaisen humanismiin.

Machokulttuurista neitsyt Marian ihannointiin

Valtonen ei arkaile kohdata ihmisiä laidasta laitaan. Mikäpä on kertoessa vaikkapa paluusta Gabriel García Márquezin kuuluisaan kotikylään viime vuonna tai käynnistä siellä aikanaan Márquezin pikkuveljen, Valtosen entisen puolison sukulaisen seurassa. Sadan vuoden yksinäisyys -kirjan maaginen realismi on sytyttänyt sammumattoman liekin Valtoseen jo opiskeluaikoina. Hienosti hän kertaa kirjan tapahtumia suhteuttaen fiktioita faktoihin. Maagisen realismin paluu luku on yksi kirjan hienoimmista.

Törmäyksiä latinalaisamerikkalaisen machoilun kanssa feministinä tunnettu Valtonen kuvaa maltillisesti esimerkkitapauksin, pohtien omien poikiensa kasvattamista suomalaisen jäyhyyden ja latinokulttuurin vastakohtaisuuksissa.

Machokulttuurin vastavoimana Kolumbiassa esiintyy neitsyt Marian ihannointiin pohjaava naiskäsitys marianismi, esikuva miljoonille katolilaisille naisille. Marianismia edustaa perheelleen omistautunut, miestään moraalisempi nainen.

Sivuuttaa ei voi sitäkään, että Kolumbia on maailman suurimpia kokaiinin tuottajia, mikä on aiheuttanut valtavia ongelmia, eikä niistä ole lakien asetusten myötä päästy vieläkään. Valtonen kirjoittaa ymmärtäen köyhien kokaiininviljelijöiden asemaa ja kuvaa hyytävästi huumehelvettien mukanaan tuomia ongelmia.

Kolmas Kolumbiaan tähyilevä silmä

Volyymi-Valtoseksi nimetty Anni Valtonen on todennut olevansa latinokulttuurin tärvelemä. Hänelle on ikään kuin kehittynyt kolmas, Kolumbiaan tähyävä silmä.

Kirjansa lopussa hän lukuisten kiitosten ohella kiittää suuresti kirjassakin äänensä saavia poikiaan Amosta ja Aurelioa. ”Että ymmärsitte tämän kirjan olevan tärkeä minulle ja sitä kautta myös itsellenne.” Heidän ohellaan se on tärkeä ja hyvä kirja aivan kaikille ymmärrystä elämästä, eri kulttuureista ja ihmisyydestä etsiville.

Anni Valtonen: Elämäni Kolumbia. Like kustannus 2020