Lehtikuva/Mikko Törmänen

Riittääkö ammattitaitoisia varhaiskasvatuksen opettajia, jos Suomessa kokeillaan lasten kaksivuotista esiopetusta ennen koulutaipaletta?

Muun muassa tämä kysymys nousee esille useissa lausunnoissa, jotka on annettu pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen luonnosesityksestä kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta. Kokeilun tavoitteena on esimerkiksi lisätä 5-vuotiaiden lasten osallistumista suunnitelmalliseen opetus- ja kasvatustoimintaan.

Varhaiskasvatuksen opettajista on pulaa eri puolilla Suomea, muistuttavat esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä sosiaali- ja terveysministeriö (STM). Tarvetta varhaiskasvatusalan ammattilaisille on etenkin ruotsinkielisillä alueilla.

Suomen lastenhoitoalan liiton mukaan on mahdollista, että riittävää määrää päteviä varhaiskasvatuksen opettajia ei saada rekrytoitua.

Suuri huoli on, miten uusia työntekijöitä houkutellaan riittävä määrä kaiken ikäisille varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsille.

– Ala kärsii vetovoimapulasta, sanovat Suomen lastenhoitoalan liitto ja sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy lausunnoissaan.

Koulutetulle henkilöstölle suuri tarve

Koulutetun henkilöstön riittävyys nousee esille useissa lausunnoissa. Kommentteja kirvoittaa myös vastuu uusien varhaiskasvatuksen työntekijöiden riittävästä perehdyttämisestä.

ILMOITUS

– Pätevien esiopettajien ja varhaiskasvatuksen erityisopettajien rekrytointi on jo tällä hetkellä haastavaa, ja laadukkaan esiopetuksen perusta on kelpoinen ja ammattitaitoinen henkilökunta, sanoo Oulun kaupunki lausunnossaan.

Useiden lausunnonantajien huolena on se, miten uusien työntekijöiden houkutteleminen alalle onnistuu niin, että työntekijöitä on riittävä määrä kaiken ikäisille varhaiskasvatuksen piirissä oleville lapsille. Monet epäilevät, että pätevää henkilökuntaa siirretään pois pienempien lasten varhaiskasvatuksesta esiopetukseen.

– On mahdollista, että kaksivuotisen esiopetuskokeilun myötä kelpoista henkilöstöä siirretään nykyistä enemmän viisi- ja kuusivuotiaiden esiopetusryhmiin, jolloin nuorempien lasten ryhmissä henkilöstöpula voi korostua, sanoo Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi lausunnossaan.

Opetushallitus korostaa omassa lausunnossaan, että kokeilun onnistumiseksi kunnat tarvitsevat ohjausta ja koulutusta. Tällä pystyttäisiin turvaamaan se, ettei esiopetusta lähdetä kehittämään muun varhaiskasvatuksen kustannuksella.

Kiitosta kokeiluesitys saa esimerkiksi sen hyödyllisyydestä lasten kehitykselle ja oppimiselle jo varhaisessa vaiheessa ennen koulua.

Kokeilu kestäisi kolme vuotta

Lausuntokierros päättyy perjantaina 24. heinäkuuta. Esiopetuskokeilu toteutettaisiin vuosina 2021–2024.

Kokeiluun osallistuvat kunnat on tarkoitus valita satunnaisotannalla, ja siihen osallistuisi noin 10 000 lasta. Hallitus perustelee kokeilua koulutus- ja osaamistason nostamisella kaikilla koulutusasteilla, oppimiserojen kaventamisella sekä koulutuksellisella tasa-arvolla.

Kaksivuotisen esiopetuksen aloittamista on pohdittu ennenkin, selviää opetusministeriön muistiosta vuodelta 2001. Silloin mietittiin esiopetuksen alkamista 5-vuotiaana ja koulutaipaleen sekä oppivelvollisuuden aloittamista 6-vuotiaana.

Tällä hetkellä on käynnissä kokeilu 5-vuotiaiden lasten maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Kokeilu alkoi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aloitteesta vuonna 2018.

Marinin hallitus on päättänyt jatkaa kokeilua vielä kolmannella vuodella niin, että se loppuu heinäkuussa 2021.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!