IPS/Mario Osava

Meneillään oleva pandemia kasvattaa vaaraa, että mielenterveyden ongelmista kärsiviä laitostetaan turhaan tai jätetään heitteille. Vaarasta varoittaa YK:n erikoisraportoija Dainius Pūras.

Ihmisarvoa kunnioittavaa mielenterveysongelmien hoitoa on ollut liian vähän jo ennen koronapandemiaa, ja nyt tilanne uhkaa kääntyä vielä huonompaan suuntaan.

– Pandemian aikana on riski, että mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä laitetaan syyttä pakkohoitoon. Lisävaarana on, että heitä syrjitään, koska epäillään heidän levittävän virusta, Pūras sanoo.

Tarpeettoman pakkohoidon lisäksi saattaa lisääntyä tarpeeton lääkehoito.

Monissa maissa mielenterveysongelmien diagnosointi vie niistä kärsivän entistä huonompaan jamaan, sillä diagnoosin johdosta heitä aletaan kohdella kaltoin. Monet suljetaan pakkohoitoon, joskus loppuelämäkseen.

Valeuutiset rasittavat mielenterveyttä

Koronavirus ja keinot sen leviämisen estämiseksi voivat jo sinänsä lisätä ahdistuneisuutta.

ILMOITUS

– Korostan, että myös massiivinen valeuutisten, harhaanjohtavan informaation ja salaliittoteorioiden vyöry rasittaa mielenterveyttä, Pūras lisää.

Tarpeettoman pakkohoidon lisäksi saattaa lisääntyä tarpeeton lääkehoito.

– Meidän täytyy taistella patologisointia ja medikalisaatiota vastaan. Nyt sanomme, että miljoonat ihmiset ovat ahdistuneempia kuin ennen. Tarkoittaako se, että kaikkia heitä aletaan lääkitä psyykenlääkkeillä? En vastusta lääkkeitä sinänsä, mutta niiden käyttö on ryöstäytynyt käsistä. Tunteet on medikalisoitu, ja nyt kun ihmiset ovat entistä ahdistuneempia, ikäviä tunteita saatetaan lääkitä entistäkin enemmän.”

Englanninkielinen versio