Jalat ilmassa -romaanin (Gummerus 2019) minäkertoja Aaro aloittelee kirjallisuudenopintoja Jyväskylässä. On fuksirientoja, haalarimerkkejä ja baari-iltoja. Aarolla on ensi kertaa elämässään samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ympärillään.
Vaikka Jyväsjärven ja Seminaarimäen maisemissa voisi ottaa jo rennommin, Aaro kantaa huonommuudentunteita ja häpeää mukanaan aina vain. Jos on ollut ikänsä erilainen ja ulkopuolinen, tuntuu hyvin vaikealta luottaa toisiin ihmisiin.
Vaikka ala-astehelvetistä on jo kymmenisen vuotta, traumaattiset koulumatkat ja välituntikokemukset palaavat flashbackeina mieleen. Jokin osa omassa itsessä jatkaa edelleen vähättelyä ja haukkumista.
Röngän oma ulospääsytie synkkien ajatusten noidankehästä oli paitsi rakkaus, myös kirjoittaminen.
– Aarolla pyörii yksi ja sama äänilevy päässä, kuten jossain määrin varmaan meillä kaikilla. Iän myötä volumea voi ehkä oppia säätelemään, Antti Rönkä, 23, luonnehtii.
Hän ei peittele sitä, että Aaro on osin esikoiskirjailijan oma alter ego.
Rönkä kävi ala-asteensa Päijät-Hämeen Vääksyssä. Musiikki ja SM-tason juoksuharrastus kannattelivat. Kiusaajat saattoivat hurrata kisayleisössä tai tempautua mukaan, kun Rönkä soitti John Lennonin Imaginea koulun pianolla. Seuraavana päivänä rääkkääminen taas jatkui.
– Silti halusin tehdä tästä omilla jaloillaan seisovan romaanin ja nuoren ihmisen kasvukertomuksen. En mitään pamflettia koulumaailmasta tai terapiakirjaa kiusatuille. Jos kirjasta nostetaan vain henkisen ja fyysisen väkivallan teema, se typistyy liikaa, Rönkä kuvailee missiotaan.
Shoppailu ja cooliuden kupla
Romaanin Aaro kuvailee omaa olemistaan ”maailmanlopulla flirttailuksi”, yksinäisyyden palvonnaksi ja ”päättäväiseksi, lähes ideologiseksi etäisyydeksi todellisuuteen”.
Hän pakenee ahdistustaan Amsterdamin coffee shopeihin ja pilvikokeiluihin. Alkoholin ja bentsolääkityksen sekakäyttö johtavat pari kertaa sairaalan päivystykseen.
Omista kiusaamiskokemuksistaan kirjoittaneet nuoremman polven esseistit, kuten Antti Nylén (s.1973) ja Timo Hännikäinen (s. 1979) ovat saaneet niistä polttoainetta kapinaan ja kiukkuun maailmaa vastaan.
Aaron – ja Röngän itsensä – tapa käsitellä asioita on toinen.
– Minulta puuttuu täysin aggressiogeeni. Mieluummin käännyn sisäänpäin ja omaa itseäni vastaan. Jos kaiken vain varastoi sisäänsä, se on tosi raskasta pidemmän päälle.
Aarolla on myös toinen, yllättävämpi suojautumiskeino: bränditietoisuus, merkkivaatteet, hajusteet ja hiuslakat. Pitää olla Hackettin kauluspaita, Hilfigerin chinohousut, korkeavartiset Converset ja Bossin kansitakki.
Ulkonäkö- ja merkkivaatekulttuuri nähdään helposti tyhjäpäisenä konsumerismina. Aarolle se on keino rakentaa jonkinlainen cooliuden kupla.
– Näen kuluttamisen sisäisen rikkonaisuuden korjaamisena tai sen yrittämisenä. Aaro haluaa tulla kelvatuksi ja peittää joitain puolia itsessään. Ehkä Black Fridayt ja Hullut Päivät kumpuavat juuri ihmisten samankaltaisesta tarpeesta ostaa onnea, Rönkä pohtii.
Herkkyyden hinta
Fuksipojan tapailun ja suhteen alku Julian kanssa epäonnistuu. Aaro kantaa mukanaan ainaista ahdistustaan. Samoin varmuutta, että saisi kuitenkin pettyä. Sitten joutuisi vielä ikävöimään mennyttä onnea.
Iisan kanssa kaikki menee luontevammin. Nuorella naisella on oma palapelinsä koottavana ja taustalla traagisia kokemuksia.
Röngän oma ulospääsytie synkkien ajatusten noidankehästä oli paitsi rakkaus, myös kirjoittaminen. Esikoisromaani on saanut todella lentävän lähdön.
– Aluksi hirvitti mennä Helsingin Sanomiin ja Maarit Tastulan ohjelmaan kertomaan kokemuksista, joita olen hiljaa itsekseni hautonut. Yllättävän smoothisti kaikki on mennyt. Vaikka sanotaan, että nyt on armoton aika ja netti täynnä vihapuhetta, uskoni ihmisiin on pikemminkin kasvanut.
Tammikuussa ilmestyi Röngän ja hänen kirjailijaisänsä Petri Tammisen (s. 1966) sähköpostien vaihtoon perustuva Silloin tällöin onnellinen (Gummerus 2020). Sitä voi lukea isän ja pojan suhteen luotauksena, tunnustuskirjana tai luovan kirjoittamisen oppaana.
Ainakin kirjasta löytyvä Röngän kiteytys sopisi kenen tahansa kirjoittajan huoneentauluksi.
”On kornia väittää, että taide vaatisi trauman, mutta uskon, että jostakin harmonian lajista ihmisellä on kova puute ja pula, jos se tosissaan ryhtyy kirjoittamaan romaania.
Tai toisin päin: jos ihminen on niin herkkä että se haluaa kirjoittaa, siitä seuraa väistämättä myös jotain hankalaa. Jos sen herkkyyden hintana on esimerkiksi nippu synkkiä kouluvuosia ja muutama diagnoosi, niin minä maksan sen.”Jalat ilmassa -romaani palkittiin viime viikolla Kiitos kirjasta -palkinnolla. Sen jakavat vuosittain Kirjakauppaliitto, Libro ry ja Suomen kirjastoseura.
Palkitsemisperusteluissa todetaan muun muassa, että ”kirjailija kuvaa taidokkaasti erilaisia tunnelmia ja mielen toimintaa. Lukeminen ei varmasti jätä ketään kylmäksi”.