Lehtikuva/Roni Rekomaa

Feministit ajattelevat kaikkien ihmisten olevan yhtä arvokkaita. Ihmisarvo on jakamaton ja tähän perustuu kaikki feministinen politiikka. Jos kukaan ei kohtaisi syrjintää, taloudellinen tasa-arvo toteutuisi ja kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet elää hyvää elämää, feminismiä ei tarvittaisi.

Näin ei kuitenkaan ole. Sukupuolten välinen palkkakuoppa on yhä olemassa, Suomi on tutkitusti Euroopan rasistisin maa ja vammaisten oikeudet jäävät usein sivulauseisiin. Euroopan ainoan alkuperäiskansan kohtaamasta kolonialismista ei kerrota historianopetuksessa ja romaneilta evätään pääsy kauppoihin, ravintoloihin, hotelleihin.

On eri asia ajatella ihmisten olevan samanarvoisia kuin sulkea silmänsä ihmisten kokemalta syrjinnältä.

Intersektionaalisuus on työkalu

Intersektionaalinen feminismi on kehitetty tunnistamaan ja nimeämään erilaisia syrjinnän muotoja. Intersektionaalisuus tarkoittaa moniperustaisuutta – ihminen voi tulla syrjityksi monen eri asian perusteella. Kukaan meistä ei ole vain sukupuolensa, ihonvärinsä, etnisyytensä tai uskontonsa edustaja. Ihmisyytemme ja identiteettimme koostuu monista eri palasista. Feministeille nämä kaikki palaset ovat yhtä arvokkaita.

Kaikille ei näin kuitenkaan ole. Monet syrjivät toisia johonkin uskontokuntaan kuulumisen, ihonvärin, sukupuolen tai vamman perusteella. Syrjintä yhdistyy hierarkiseen ajatteluun: jotkut ihmiset arvotetaan paremmiksi joidenkin ominaisuuksien perusteella. Syrjintä perustuu usein tiettyihin vakiintuneisiin ajatusmalleihin, joihin törmää harmillisen usein yhteiskunnassamme.

ILMOITUS

Yhden yleisimmän ajatusmallin voi tiivistää käsitteeseen valkoinen patriarkaatti (white patriarchy). Valkoinen tarkoittaa ajatusmallissa vaalean ihonvärin arvottamista ruskeaa ja mustaa ihonväriä paremmaksi. Patriarkaalisuus taas tarkoittaa ajatusta miessukupuolen paremmuudesta. Ihmisten arvottaminen paremmuusjärjestykseen tällä tavalla on kaiken syrjinnän lähtökohta.

Intersektionaalisuudessa on kyse tällaisten ajatusmallien tunnistamisesta, nimeämisestä ja purkamisesta. Kyseessä on siis ihmisten välisten valtasuhteiden ja niiden myötä ilmenevän toiminnan jäsentämisestä, ei toisten lokeroimisesta. Epäkohtia ei voi purkaa, jos ei näe tai halua nähdä niitä. Syrjintä on henkistä ja fyysistä, väkivaltaista, vallankäyttöä. Ja vallankäyttöä on myös silmien sulkeminen syrjinnän olemassaololta.

Omaehtoisuus on feminismin ydintä

Feministisen ja antirasistisen ajattelun perustana on oman asiantuntijuuden tunnistaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisten ajatellaan olevan parhaita asiantuntijoita niissä asioissa, jotka koskettavat heitä. Jos ei ole kokenut syrjintää sukupuolen perusteella, ei todennäköisesti myöskään osaa tunnistaa ja nimetä sitä. Tätä tarkoittaa etuoikeus: vapautta elää syrjinnästä vapaata elämää.

Etuoikeutetut eivät tämän vuoksi myöskään välttämättä näe etuoikeutettua asemaansa. Esimerkiksi tilanne, jossa mies selittää naiselle naisiin kohdistuvasta sukupuolisyrjinnästä on itsessään syrjivä. Toimintaa kutsutaan miesselittämiseksi tai setäselittämiseksi (mansplaining). Mies ei todennäköisesti tiedä, mitä naisiin kohdistuva syrjintä käytännössä tarkoittaa. Hän siis käyttää perusteetta valtaa tilanteessa.

Omien etuoikeuksien rajojen tunnistamisesta tulisi seurata se, että annetaan keskusteluissa tilaa heille, joita syrjintä todellisuudessa koskee ja jotka siten ovat asiantuntevampia puhumaan. Miesselittämisen logiikka siis koskee muitakin valtasuhteita ja syrjinnän muotoja. Ruskean ja mustan ihonvärin omaavat henkilöt kohtaavat rasismia enemmän kuin vaalean ihonvärin omaavat henkilöt. Esimerkiksi tilannetta, jossa valkoinen henkilö selittää ruskealle ihmiselle rasismista, kutsutaan whitesplainingiksi (termille ei ole vakiintunutta suomennosta).

Tilan antaminen on omaehtoisuuden mahdollistamista. Koska feminismissä ihmisten ajatellaan olevan yhtä arvokkaita, on myös identiteetin omaehtoinen määrittäminen feminismin ydintä. Tärkeä osa omaehtoisuutta on valta omaa itseä koskevaan sanastoon ja termistöön. Tilan vieminen perusteetta keskustelussa on siis vallankäyttöä, joka ei yhdenvertaiseen yhteiskuntaan kuulu.

Enemmän kuuntelua, vähemmän setäselittämistä

Ihmisten kuunteleminen niissä asioissa, jotka koskevat heitä, ei ole oikeastaan mikään uusi asia. Suomessa esimerkiksi sopimusyhteiskunnan ajatus ja siten työmarkkinarakenteet ovat pitkään perustuneet tälle ajatukselle. Intersektionaalisuudessa on kyse samasta periaatteesta, mutta moninaisempien ilmiöiden suhteen. Valta on asia, joka tapahtuu ihmisten välisissä suhteissa. Kuka pääsee ääneen, missä ja miten, ilmentää valtasuhteita siinä missä vaalien äänestystuloskin.

Toimiva demokratia on moniääninen, sillä koostuuhan yhteiskuntammekin mitä moninaisemmista ihmisistä. Feministisessä yhteiskunnassa representaation eli edustuksellisuuden toteutuminen eri instituutioissa tulisi olla yhtä moninaista kuin ihmisyyskin on. Kun eduskunnassa istuu vain muutama rasismia omakohtaisesti kokenut henkilö, rodullistamista eli rasismia päivittäin kokevien henkilöiden kuunteleminen ja heille tilan antaminen julkisessa keskustelussa korostuu.

Jos julkisessa keskustelussa vain valkoiset henkilöt pääsevät ääneen rasismista, vammattomat henkilöt vammaisuudesta tai kristityt islaminuskosta, valta ei jakaudu tasaisesti. Voimmeko silloin sanoa perustuslaillisen tasavaltamme kantavien arvojen, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, toteutuvan? Mielestäni ei.

Vasemmistonuorten hallituksen jäsen