Lehtikuva/Vesa Moilanen

Yhdysvaltojen poliisiväkivallalle, voimakeinoille, ei ole yhtä ainoaa syytä. Väkivallan juuret juontavat orjuuteen. Poliisikoulukin kestää vähimmillään muutamia viikkoja. Pituus ei ole ratkaiseva, vaan opetuksen sisältö. Voimakeinojen ja rikosoikeuden opetus jää vähäiseksi.

Kun poliisi joutuu puuttumaan henkilön käyttäytymiseen, hän olettaa, että tällä saattaa olla käsiase. Suomalaispoliisin olettamus taas on, ettei tavallisella kansalaisella ole taskussaan asetta.

Kun 1950-luvun puolivälissä hakeuduin poliisiin, alokaskurssi kesti noin kolme kuukautta ja antoi kelpoisuuden nuoremman konstaapelin toimeen, virka-aseen, käsiraudat ja kumipatukan.

Käytännön opetuksen siitä, miten ei pidä toimia, sain vuoden 1956 yleislakon aikana Jyväskylässä. Kuuluin työtoverieni tavoin komisarion johtamaan nuorempien konstaapelien joukkueeseen, joka hälytettiin Taulumäelle, jossa lakkolaiset olivat pysäyttäneet noin viiden matkustajan paikallisliikenteen linja-auton.

Komisario kehotti rikoslain niin sanotun ”kapinapykälän” nojalla lakkolaisia hajaantumaan ja poistumaan. Kun se ei tehonnut, hän komensi aseenamme olleet konepistoolit sarjatulelle. Kun poliisi oli tuolloin puolisotilaallinen organisaatio, teimme käskyn mukaan. Onneksi joukko hajaantui ja pahat seuraukset jäivät syntymättä.

Taulumäen tapahtumilla oli silti jälkiseurauksia. Yleisön ja poliisin välit pysyivät kireinä ainakin neljä vuotta, eli ajan, jonka sen jälkeen olin Jyväskylän poliisissa. Tilanne olisi voitu hoitaa neuvotteluilla, sillä maailman ei olisi kaatunut, vaikka linja-auto yleislakon aikana olisi joutunut seisomaan muutamia tunteja. Kun vuosien myötä virkaurallani ylenin päällystötehtäviin, pyrin vastaavissa tilanteissa välttämään jousen liiallista jännittämistä.

Taito Taskinen
Kuopio