Lehtikuva/Vesa Moilanen

Perussuomalaiset ja myös kokoomusnuoret kannattivat vuonna 2013 kansanryhmän vastaista kiihottamista koskevan lainsäädännön muuttamista Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden linjauksen mukaiseksi. Siellä ainoastaan suora, todellisen ja välittömän väkivallan uhan sisältävä kiihotus on rangaistavaa. Saman linjauksen takia kaikkialla Yhdysvaltain lakien mukaan toimiva Facebook harvoin poistaa Suomessa lisättyjä rasistisia sisältöjä.

Konservatiivisen oikeiston tarkoitus on mahdollistaa hyökkäykset maahanmuuttajia ja muita vähemmistöjä vastaan. Oikeistoliberaaleja taas huolestuttaa kiihottamispykälien väärinkäyttö. Ymmärrän jälkimmäisiä, onhan historiallisesti kaikkia sananvapautta rajoittavia lakeja käytetty eniten työväenliikettä vastaan.

Venäjällä oppositiolle annetaan usein vankilatuomioita ”kiihottamisesta” poliiseja tai hallitsevaa puoluetta vastaan. Poliittisen tilanteen muuttuessa ”kansanryhmän” määritelmä voi Suomessakin laajeta koskemaan vallanpitäjiä.

Kansanedustaja Juha Mäenpää ei kuitenkaan ole satunnainen kansalainen, vaan valtaeliitin edustaja, joka hyökkäsi yhteiskunnan heikoimpia vastaan. Mäenpään syyttämisen estäminen eduskunnan vähemmistön veto-oikeudella ei siis ollut kansalaisen sananvapauden turvaamista, vaan rikoslain yläpuolella olevan etuoikeutetun rälssin luomista.

Mikäli Mäenpää olisi tuomittu oikeudessa, hänelle olisi määrätty muutamia kymmeniä päiväsakkoja. Suomessa kiihottamista kansanryhmää vastaan pidetään mitättömänä rikoksena, vaikka tekijä olisi vallanpitäjä. Törkeänkin tekomuodon enimmäisrangaistus on sama kuin törkeän varkauden.

ILMOITUS

Muualla maailmassa ei ole näin. Natsien Der Stürmer -lehden päätoimittaja Julius Streicher hirtettiin Nürnbergin oikeuden päätöksellä yksinomaan ”journalisminsa” takia. Kansainvälinen Ruanda-rikostuomioistuin antoi ankaria tuomioita monille tutseja vuonna 1994 murhaamaan kehottaneille toimittajille, esimerkiksi pahamaineisen Mille Collines -radioaseman johtokunnan puheenjohtaja Jean-Bosco Barayagwiza sai 30 vuoden tuomion.

Natsien ja Ruandan äärihutujen kansankiihottamisen seuraukset ovat tietysti paljon vakavampia kuin Mäenpään tai muiden perussuomalaisten kommentit. Mutta kyse ei myöskään ole yksittäisestä heitosta, vaikka esitutkinta koski vain sitä. Perussuomalaiset pyrkivät järjestelmällisesti laajentamaan rajoja, joiden sisällä sallittu puhe loppuu ja rikosvastuu alkaa. Yllyttämisrikoksissa ei myöskään yleensä katsota, että yllyttäminen on todistettu vain mikäli yllytys johtaa tekoon.

Jatkuvan ja auktoriteettiasemasta tehdyn rasistisen kiihotuksen lopputulos on todennäköisesti tuhoisa.

Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden vuoden 1969 ennakkopäätös, jonka osa kokoomusnuorista ja perussuomalaiset haluaisivat ulottaa Suomeen, koski Ku Klux Klanin ”sananvapauden” turvaamista. Siinä missä Euroopassa sananvapauden rajoitusten päätarkoitus on ollut estää fasismin uusi nousu, Yhdysvalloissa sananvapauden turvaamisen tarkoitus on ollut ylläpitää valkoisten etuoikeuksia.

Jatkuvan ja auktoriteettiasemasta tehdyn rasistisen kiihotuksen lopputulos on todennäköisesti tuhoisa, vaikka ei neuvottaisi kädestä pitäen miten joku pitää murhata.

Kirjoittaja on matematiikan maisteri Venäjän kansojenvälisen ystävyyden yliopistosta.