Lehtikuva/Dale de la Rey

EU on vakavasti huolissaan uudesta laista ja vaatii hongkongilaisten oikeuksien turvaamista.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Hongkongia koskevassa turvallisuuslaissa on monia huolestuttavia piirteitä. Alueella liikkuvien ulkomaalaistenkin on hänen mukaan hyvä ottaa lain pykälät huomioon.

Hongkongissa on osoitettu keskiviikkona mieltä vallanvaihdon vuosipäivänä. Erityishallintoalue siirtyi vuonna 1997 Britannialta Kiinalle, joka lupasi turvata hongkongilaisten oikeudet ja vapaudet. Uuden lain pelätään nyt supistavan näitä oikeuksia.

Haaviston mukaan tiistaina hyväksyttyyn lakiin perehdytään parhaillaan edustustoissa eri puolilla maailmaa, sillä lakia on valmisteltu poissa julkisuudessa.

Alueella liikkuvien ulkomaalaistenkin on syytä olla varuillaan.

– Uudessa laissa on kovat pykälät, ja ne täytyy jokaisen sillä alueella liikkuvan ottaa huomioon. Se on varmasti yksi tämän lain tarkoituskin, että pelotevaikutus on olemassa, Haavisto sanoo STT:lle.

Turvallisuuslain mukaan valtion vastaisesta toiminnasta, eron lietsomisesta, terrorismista tai salaliitosta vieraiden valtojen kanssa voi saada elinkautisen vankeustuomion. Laki antaa Kiinan keskushallinnolle erityistapauksissa mahdollisuuden siirtää syytetty tuomioistuimeen Manner-Kiinan puolelle.

ILMOITUS

– Totta kai tämä herättää huolen, minkälaisessa tapauksessa tätä on tarkoitus käyttää ja voisiko tulla vastaan tilanne, jossa tämä kohdistuisi ulkomaalaiseen, Haavisto sanoo.

Laki näyttää hänen mukaansa koskevan myös ulkomailla tapahtuneita rikoksia, jollainen olisi esimerkiksi Hongkongin itsenäisyyden vaatiminen.

”Mittatilaus mielenosoittajia vastaan”

EU:n johtajat ovat ilmaisseet kehityksestä vakavan huolensa, sillä alueen vahva autonomia ja periaate ”yhdestä maasta ja kahdesta järjestelmästä” saattaa vakavasti vaarantua.

Ulkosuhteista vastaava korkea edustaja Josep Borrell ilmaisi jälleen keskiviikkona huolen EU-maiden puolesta.

EU tukee hänen mukaansa Hongkongin vahvaa autonomista asemaa.

– Kiinan menneisyydessä antaman vakuutuksen mukaisesti Euroopan unioni pitää välttämättömänä, että hongkongilaisten olemassa olevat oikeudet ja vapaudet varmistetaan, Borrell toteaa lausunnossaan ja viittaa muun muassa sanan- ja lehdistönvapauteen sekä kokoontumisvapauteen.

Haaviston mukaan on hyvä, että EU on ilmaissut huolensa.

– Laki on selvästi tehty mittatilauksena Hongkongissa nähtyjä mielenosoituksia ja mielenosoittajia vastaan. Laki antaa viranomaisille hyvin laajat valtuudet, Haavisto arvioi.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo on uhannut, että alue voisi menettää asemansa erityistalousalueena, mikä voisi vaarantaa sen paikan kansainvälisenä rahoitusmaailman keskittymänä.

Haaviston mukaan elintilan kapeneminen voisi näivettää taloudellista toimeliaisuutta. Ainakaan vielä yritysten joukkomuuttoa ei hänen mukaansa ole näkyvissä.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!