Lehtikuva/Emmi Korhonen

Kuntaerot lastensuojelun toimintavoissa ovat huomattavia. Toisissa kunnissa lastensuojelun asiakkuus aloitetaan helpommin kuin toisissa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaisema lastensuojelun tilastoraportti kertoo, että viime vuonna kiireellisesti sijoitettuja, huostassa olevia tai muuten sijoitettuja lapsia ja nuoria oli enemmän kuin koskaan aiemmin.

Raportin mukaan kodin ulkopuolelle oli viime vuoden aikana sijoitettuna kaikkiaan 18 928 lasta ja nuorta. Lukumäärä nousi kaksi prosenttiyksikköä vuodesta 2018.

THL:n mukaan viime vuonna yhteensä 4 093 lasta tai nuorta koki elämänsä ensimmäisen kodin ulkopuolelle sijoittamisen. Ensimmäistä kertaa elämässään sijoitetuksi joutuneiden osuus oli 22 prosenttia kaikista sijoituksista.

– Selvästi tuntuu ja näyttää siltä, että lastensuojelun tarve kasvaa maltillisesti, THL:n erityisasiantuntija Martta Forsell kommentoi STT:lle.

Viime vuonna lastensuojeluilmoituksia kirjattiin yhteensä 85 746 lapsesta. Ilmoitusten määrä oli yhteensä 156 200, ja se kasvoi 7 prosenttia vuodesta 2018.

ILMOITUS

– Sellainen huomio kannattaa tehdä, että alle neljä prosenttia alle 20-vuotiaista oli asiakkaina lastensuojelussa. Kun tiettyjä ikäryhmiä katsotaan, prosentit ovat kuitenkin suurempia. Kuntaerot toimintavoissa ovat huomattavia, toisissa kunnissa lastensuojelun asiakkuus aloitetaan helpommin kuin toisissa, Forsell kertoo.

Kaksinkertaistuminen kymmenessä vuodessa

Lastensuojeluilmoitusten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Vuonna 2009 lastensuojeluilmoituksia tehtiin yhteensä 79  600 kappaletta 53 286 lapsesta.

– Siihen on vaikeaa sanoa aivan selvää syytä. Kuten aiemmin jo kerroimme, toivomme ja epäilemme seikan johtuvan siitä, että lasten asioita otetaan vakavammin ja kynnys ilmoitusten tekemiseen olisi madaltunut, Forsell pohtii.

Yhä useammalla viranomaisella on velvollisuus lastensuojeluilmoituksen tekemiseen tarvittaessa. Myös Forsellin mukaan tämä vaikuttaa kasvuun. Vielä viranomaisten ilmoitusten tilastot raportoidaan vain kuntatasolta.

– Tulevaisuudessa meidän on mahdollista saada tietoja ilmoitusten jakautumisesta. Kunnat tilastoivat itse sitä tällä hetkellä.

Kiireellisesti sijoitettuja enemmän kuin koskaan

Kiireellisesti sijoitettuja, huostassa olevia tai muuten sijoitettuja lapsia ja nuoria ei ole koskaan aikaisemmin ollut yhtä paljon kuin viime vuonna. Kiireellisesti sijoitettujen lasten osuus oli viime vuonna 0,4 prosenttia 0–17-vuotiaista.

Pohjois-Karjalassa sijoitettiin kiireellisesti lapsia eniten väestöön suhteutettuna eli 0,6. Vähiten tehtiin kiireellisiä huostaanottoja Etelä-Karjalassa ja Keski-Pohjanmaalla.

Pohjois-Karjalassa sijoitettiin kiireellisesti lapsia eniten väestöön suhteutettuna.

Huostassa olleiden lasten määrä lisääntyi 128 lapsella, ja kaikkiaan uusia huostaanottoja tehtiin 1 721. Huostassa olo päättyi viime vuonna täysi-ikäisyyteen reilulla tuhannella nuorella.

Neljännes viime vuonna sijoitettuina olleista lapsista ja nuorista oli sijoitettuna alle seitsemän kuukautta, ja neljännes lapsista oli ollut sijoitettuna lähes seitsemän vuotta. Kolmasosa eli 32 prosenttia on ollut sijoitettuna vähintään puolet elämästään.

Huostassa olo lakkaa, jos sijaishuollon tarvetta ei enää ole tai kun lapsi täyttää 18 vuotta.