Lehtikuva/Jussi Nukari

Kommentti: Rajoitusten perkaaminen vanhushoivassa ja niistä säätäminen sekä hyvien käytäntöjen etsintä on tarpeen ennen kuin mahdollinen uusi korona-aalto iskee.

Vanhusten eristäminen ympärivuorokautisessa hoidossa koronaepidemian aikana on herättänyt valtavasti tunteita. Syntyi pelkoa, ahdistusta ja surua niin vanhusten kuin omaistenkin piirissä. Vanhusten tapaamisoikeuksien rajoittaminen oli yksi kipeimmistä koronatoimenpiteistä.

Vanhusten läheisten tapaamisoikeuden rajaaminen synnytti paljon kanteluja. Vanhuksiin kohdistuneita rajoituksia tutkinut apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin vaatikin kesäkuun alkupuolella antamassaan muistiossa sosiaali- ja terveysministeriötä aloittamaan viipymättä lainsäädännön muutosten valmistelun.

Vanhusten perusoikeuksien rajaamisesta muutoin kuin karanteeni- ja eristämistilanteissa ei ole säädetty tartuntatautilaissa. Myös rajoitustoimenpiteiden valvonnassa puuttuu täsmällinen lainsäädännön puute.

Vierailuja vanhusten hoivalaitoksissa kiellettiin tulkiten kielloksi ohjeistusta, jota ei olisi tullut noudattaa sellaisenaan.

Vierailuja vanhusten hoivalaitoksissa kiellettiinkin tulkiten kielloksi ohjeistusta, jota ei olisi tullut noudattaa sellaisenaan. Sosiaali- ja terveysministeriön antama ohjeistus (20.3.2020, korjattu 16.4.2020) on ollut Sakslinin mukaan virheellistä.

Samaan aikaan koronaepidemian aikana STM:ään kohdistui julkisuudessa kova paine ohjeiden saamisesta.

ILMOITUS

Väärin sammutettu tulipalo

Sakslinin mukaan ohjeistuksessa käytetyt ilmaukset, erityisesti viittaus tartuntatautilakiin ja kehotus kieltää vierailukiellolla kaikki muut kuin välttämättömät vierailut, luovat kuvan sitovaksi tarkoitetusta ohjeistuksesta.

Ohjeen velvoittava sisältö jätti kunnille tai yksittäisille asumispalveluyksiköille vain vähän harkintavaltaa. Olisi tullut nimenomaan todeta, ettei ohjeistus ole sitova.

Nykyiset lait eivät taanneet vanhusten tasapuolista kohtelua laitoshoidossa. Samalla kuitenkin kontaktien vähentämisellä on ollut merkittävä vaikutus sairastavuuden ja sitä kautta kuolleisuuden vähentämisessä.

Lähes puolet menehtyneistä koronavirusinfektiota sairastaneista on ollut sosiaalihuollon ympärivuorokautisten yksiköiden asukkaita.

Sakslinin mukaan on todennäköistä, että vierailuja vähentämällä on vältetty joukkokuolemien toteutumista erityisesti vanhustenhuollon yksiköissä.

Rajoitukset tarpeen tulevaisuudessakin

Sakslin arvioi, että ainakin osittainen rajoittaminen olisi vastaavassa tilanteessa jatkossakin välttämätöntä koronavirusepidemian aikana saatujen kokemusten mukaan.

Vanhusten yhdenvertainen kohtelu on ollut koetuksella. Sakslinin selvitys osoittaa olleen ongelmallista tulkita koronaohjeiden sitovuutta. Epävarmuutta ja tulkintaa on aiheuttanut se, että onko kyseessä sitova normi vai suositus.

Sakslin muistuttaa ministeriöllä – tässä tapauksessa STM:llä – olevan vastuu tiedottamisen selkeydestä. Tekstistä on käytävä ilmi, onko kyseessä sitova normi vai suositus.

Epäselvässä tilanteessa tulkintaa ei helpota se, että viime kädessä vastuu toimeenpanosta on kussakin kunnassa. Kuntien itsehallintoperiaate on Suomessa vahva. Kunnissa onkin saatettu tulkita eri tavoin ohjeistuksia.

Selkokielisyydestä on pidettävä kiinni etenkin, kun tiedotus kohdistuu suoraan kansalaisille. Esimerkiksi yli 70-vuotiaat tulkitsivat eri tavoin koronaepidemian alkuvaiheessa koteihin jaetun kirjeen ohjeistusta liikkumisesta.

Hämmennystä lienee aiheuttanut sekin, että monissa Euroopan maissa ulkona liikkumista rajoitettiin kielloilla, mitä Suomessa ei tehty. Osa ikääntyneistä tulkitsi, että on lukkiuduttava neljän seinän sisään.

Tavoitteena välttää perusteetonta rajoittamista

Poliittisessa päätöksenteossa ja niiden toimeenpanossa on koko ajan toimittu puun ja kuoren välissä.

Rajoitustoimilla oli tarkoitus ”tehostetusti suojata väestöä tartunnalta” sekä koronaviruksen leviämisen estäminen ikääntyneiden, riskiryhmien sekä henkilöstön keskuudessa.

Samalla on korostettu, että rajoittamisen tulee tapahtua inhimillisesti ja vanhuksen oikeuksia kunnioittaen.

Perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen, toimintakyvyn turvaamisen sekä sosiaalisten ja taloudellisten tarpeidensa asettamat vaatimukset on nostettu esiin viranomaistiedotteissa.

Kuntien vastuulla on ollut, että epidemian aikana niin julkisissa kuin yksityisissäkin vanhusten palveluissa on myös riittävät varusteet ja ohjeet tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi.

Kunnan velvollisuutena on järjestää riittävät terveyden- ja sairaanhoidon palvelut hoivakodin asukkaille. Epidemian alkuvaiheessa kävi ilmi, että kunnissa ei oltu varattu muun muassa suojamaskeja.

Arki vanhustenhoivalaitoksissa oli vaikeaa jo ennen koronaepidemiaa, mikä vaikeutti myös epidemian hoitamista.

Valitut keinot suhteessa tavoiteltuihin päämääriin

Sakslin korostaa, että koronaepidemiankin aikaisissa rajoittamisissa tulee noudattaa suhteellisuusperiaatetta. Valittujen keinojen tulee olla oikeassa suhteessa niillä tavoiteltuihin päämääriin nähden.

Toiminta tai toimenpide ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen asetetun tavoitteen toteuttamiseksi. Arviointi rajoitusten käyttämiselle tulee perustua asiakkaan yksilölliseen tilanteeseen.

Yksilöllisyys on juuri joutunut koetukselle koronaepidemian aikana. Julkisuuteen nousi tapauksia muun muassa saattohoitotilanteessa, jossa omainen ei voinut olla läsnä.

STM korostaa omassa lausunnossaan Sakslinille, että kiellot eivät voi olla kategorisia, vaan niiden on mahdollistettava tapauskohtainen harkinta. Erityisesti tämä on huomioitava saattohoitotilanteissa niitä koskevan ohjeistuksen mukaisesti, todetaan.

Lisäksi STM toteaa, ettei vierailukielto sinällään rajoita asiakkaan oikeutta liikkua. Kiellolla rajoitetaan omaisten ja muiden ulkopuolisten henkilöiden vapaata pääsyä hoivayksikköön.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!