Ylikomisario Henrik Oksman punaa huulensa ja vetää mekon ylleen. Sateenkaariväen suosimasta porilaisesta yökerhosta hän poistuu miehen kanssa pari tuntia ennen kuin siellä räjähtää käsikranaatti. Härkänäkin tunnettu Oksman tekee tietoisen virkavirheen, kun ei kerro olleensa paikalla. Pelko ja häpeä elämänmittaisen valheen paljastumisesta on suurempi voima.
Siinä asetelma Arttu Tuomisen uudessa dekkarissa Hyvitys.
Viime vuonna ilmestynyt Delta-sarjan avausosa Verivelka oli jokseenkin täydellinen rikosromaani ja Hyvitys on vähintään yhtä hyvä. Verivelan keskiössä oli ylikonstaapeli Jari Paloviidan paini omatuntonsa kanssa ja nyt on Oksmanin vuoro painia omansa kanssa.
Arttu Tuominen on eittämättä suomalaisen dekkarin tähti, mutta tarkkaan ottaen ei mikään uusi sellainen. Hyvitys on hänen jo kuudes dekkarinsa. Kirjoja on tullut tasaiseen tahtiin vuodesta 2015. Vasta viime vuonna ilmestynyt Verivelka nosti hänet kuitenkin suurempaan tietoisuuteen. Teos palkittiin vuoden parhaan dekkarin Johtolanka-palkinnolla.
Hyvityksessä kranaatti-iskun tekee itseään Lähettilääksi kutsuva uskonnollinen fanaatikko. Julistuksillaan hän saa seuraajia, jotka myös ovat valmiita siirtymään sanoista tekoihin.
Tuominen kuvaa varmoin ottein aikamme myrkyttynyttä ilmapiiriä ja katsoo pidemmälle, mihin se voi johtaa meilläkin, niin kuin on jo monessa tapauksessa johtanut eri puolilla maailmaa. Teos on pelottavan ajankohtainen, nykyromaani parhaimmillaan.
Arttu Tuominen on myös hieno henkilöiden kuvaaja. Lapsuuden traumojensa kivettämä Oksman on samalla tavalla uskottava kuin edellisen romaanin Paloviita, joka joutui ottamaan kantaa lapsuuden ystävänsä tekemään puukotukseen. Ankara ennen kaikkea itselleen, se on Oksmanin määräävä piirre.
Hyvitys liittyy pohjoismaisten dekkarien ketjuun, jossa murhat ovat raakoja, teoilla on taustansa ja kaiken takana on tarkka analyysi yhteiskunnallisesta kehityksestä juuri nyt.
Arttu Tuominen on huippulahjakkuus muutenkin verevässä suomalaisten dekkarien kentässä.
Arttu Tuominen: Hyvitys. 355 sivua, WSOY.