Kukapa ei olisi ahdistunut maailman tilanteesta! Koululaisten perjantaiset lakkopäivät ilmastotekojen puolesta näyttivät, että nuoret eivät halua selityksiä vaan tekoja. Silja Annilan, Sanna Pekkosen ja Kaisa Uusitalon Tekoja nyt! Maailmanpelastajan käsikirja on tervetullut kooste siitä, mitä jokainen voi itse tehdä paremman tulevaisuuden puolesta.

Pieniä kömpelyyksiä kirjassa on. Ihmisoikeusrikkomuksen esimerkkitapausta tutkitaan nyt viranomaisten huijaamisena, oikeiston ja vasemmiston ero selitetään historiattomasti ja naiivisti:

”Vertauskuvallisesti voisi sanoa näin: oikeistopuolueet ajattelevat, että tehokkainta on opettaa ihmiset itse kalastamaan sen sijaan, että valtio antaisi kaikille kalaa. Vasemmistopuolueet taas ajattelevat, että heikossa asemassa oleville pitäisi antaa ensin kalaa, että heillä olisi mahdollisuus opetella itse kalastamaan.”

Tämä selitys unohtaa muun muassa sen tosiasian, että yhdenvertainen peruskoulu oli oikeistolle kauhistus. Kansan enemmistön elämää parantavat teot on väännetty työväenliikkeen joukkovoimalla.

Kirja toimii hyvin keskustelun pohjana sille, mitä perheissä voidaan tehdä toisin paremman maailman puolesta. Kaikenlaista ahdistusta helpottaa, kun ymmärtää, ettei maapallon asioita ohjaa jokin kohtalon tai markkinavoimien näkymätön käsi.

ILMOITUS

Ihmiset tekevät tekonsa itse, joskus seurauksia ajattelematta tai ymmärtämättä, tai niistä piittaamatta. Kaikki hyvät teot lasketaan, vaikka kukaan ei voi maailmaa pelastaa yksin.

Silja Annila, Sanna Pekkonen ja Kaisa Uusitalo: Tekoja nyt! Maailmanpelastajan käsikirja. Otava 2020. 111 sivua.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.