Hanna Hirvonen

Lastenkasvatus Ein El Hilwen suljetussa palestiinalaisleirissä on haastavaa. Jos perheessä on erityislapsia, vanhempien taakka on vielä suurempi. Apuna on Beit Atfal Assumoud -järjestö, joka tarjoaa kuntoutusta lapsille. Järjestön perheneuvolassa äidit tukevat toinen toisiaan.

Palestiinalaisjärjestö Beit Atfal Assumoudin (BAS) perheneuvolassa, eteläisessä Libanonissa, kokoontuu lauantaisin ryhmä äitejä. Kymmenkunta naista muodostaa äitien komitean. He haluavat työskennellä yhdessä sekä oman että lastensa arjen parantamiseksi.

Komitea on perustettu vasta runsas vuosi sitten, mutta se on jo hyvässä vauhdissa. Jäsenistä kaksi on taitavia käsitöissä. He ovat ryhtyneet opettamaan palestiinalaisten ristipistotöiden tekoa muille. Tarkoituksena on myydä käsitöitä, jotta naiset saisivat lisätuloja itselleen ja perheilleen.

– Samalla, kun teemme käsitöitä, juttelemme. Puhumme ongelmistamme ja onnistumisistamme lastemme kanssa. Useinhan toisen lapsella on samoja haasteita kuin omalla, Rokaia Abou Laila kertoo.

Moni lapsi on löytänyt erityiskoulussa motivaation opiskeluun.

Äitien komitean kaikilla jäsenillä on lapsia, jotka saavat kuntoutusta perheneuvolassa. Lapsilla on muun muassa oppimisvaikeuksia ja mielenterveysongelmia.

Palestiinalaiset elävät Libanonissa ahtaalla, useimmat pakolaisleireissä. Vaikka raskasta elämää pakolaisuudessa on jatkunut yli 70 vuotta, palestiinalaisyhteisössä halutaan edelleen auttaa muita. Siksi BAS on perustanut ylläpitämiinsä sosiaalikeskuksiin ja perheneuvoloihin eri puolille Libanonia äitien komiteoita erilaisten asioiden ympärille.

ILMOITUS

Lastentarhoissa äidit esimerkiksi auttavat vapaaehtoisina lastentarhanopettajia. Samalla he oppivat ammattilaisilta uusia, lastenkasvatusta helpottavia asioita. Sitten äidit jakavat oppimaansa muille äideille sekä virallisissa tilaisuuksissa että tuttavien välisissä kohtaamisissa.

Leiriolot runtelevat mieliä

Äitien kokoontumisissa Saidan kaupungissa eteläisessä Libanonissa on tärkeintä se, että naiset saavat irrottautua hetkeksi arkisista velvollisuuksistaan ja viettää aikaa toistensa kanssa. Ohjelmassa voi olla piirtämistä, maalaamista tai vaikka ruoanlaittoa.

Tapaamiseen tullessaan äideillä on usein valtavasti huolia sydämellään. Heidän arkensa on raskasta, koska he asuvat Saidassa sijaitsevassa palestiinalaisleirissä, Ein El Hilwessä. Pakolaisleirin ympärille on pystytetty muuri. Kulkua sisään ja ulos vahtii Libanonin armeija.

Ulkopuoliset eivät pääse käymään leirissä, ja asukkaat joutuvat tarkastuksiin porteista kulkiessaan. Kun portilla menee helposti puoli tuntia tai enemmän, alakulo iskee, vaikka päivä olisi lähtenyt hyvin käyntiin.

– Päivät alkavat usein ongelmien kohtaamisella. Äidit tarvitsevat uusiin päiviin hiukan toivoa, sanoo Saidan perheneuvolan johtaja Mariam Sleiman.

Hanna Hirvonen

Leppoisan parituntisen aikana äitien komitean kohtaamisessa stressi lientyykin tuntuvasti.

– Täällä äidit hymyilevät ja nauravat, Sleiman lisää.

Ein El Hilwe on Libanonin kahdestatoista palestiinalaisleiristä asukasmäärältään suurin. Asukkaita on pinta-alaltaan neliökilometrin kokoisessa leirissä YK:n palestiinalaisjärjestö UNRWA:n mukaan vajaa 60 000. Kerrostalokodit ovat pieniä, suurelta osin asukkaiden itsensä rakentamia ja ränsistyneitä.

Äidit nostavat esille, että ahtaassa leirissä ei ole puistoa, jossa lapset pääsisivät purkamaan energiaansa. He sanovat, että leirissä joutuu pelkäämään. Alueella on poliittisia ryhmittymiä, joiden välille puhkeaa taisteluja. Lapset eivät välty aseellisen toiminnan näkemiseltä. Mennessään ulos leiristä äidit joutuvat pohtimaan, tapahtuuko sisällä jotain arvaamatonta – eikä takaisin ehkä enää pääse.

Mielenterveyspalvelut harvassa

Terveydenhuolto on Libanonissa lähes kokonaan yksityistä ja kallista. Palestiinan pakolaisten työnsaantia on vaikeutettu monilla laeilla, mikä aiheuttaa heille äärimmäistä köyhyyttä. Terveydenhuollon palveluihin pääseminen on palestiinalaisille kustannusten takia usein mahdotonta.

Palestiinalaisten hyväksi pakolaisleireissä ja niiden läheisyydessä toimivan UNRWA:n kuuluisi vastata perusterveydenhuollosta. Apu on kuitenkin nykyisin heikkoa ja riittämätöntä. Kansalaisjärjestöt pyrkivät helpottamaan tilannetta.

BAS:in Saidan perheneuvola on toiminut vuodesta 2010 alkaen. Asiakkaat ovat etupäässä Ein El Hilwen pakolaisleirissä asuvia lapsia. Perheneuvolassa pääsee esimerkiksi fysio-, puhe- ja psykoterapiaan.

– Tulimme tänne ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten, kun pojallani oli vaikeuksia. Olin itsekin masentunut. Terapeuteille on voinut jakaa kokemuksia ja heiltä on saanut hyviä neuvoja lasten kasvatukseen. Vuoden käyntien jälkeen yksi terapeuteista huomasi, että olin alkanut hymyillä, äitien komiteaan kuuluva Esraa Yassin kertoo.

Hanna Hirvonen

BAS:illa on Libanonissa kaikkiaan viisi perheneuvolaa, joista ensimmäinen avattiin Beirutiin vuonna 1997. Psykologien sosiaalinen vastuu (PSV) -järjestö tukee perheneuvoloista kahta, joista toinen on Saidan perheneuvola.

Tuki on ammatillista, eli ideoiden vaihtoa, palautteen antamista ja henkilökunnan kouluttamista, sekä rahallista apua. Lisäksi järjestö hakee rahoitusta Suomen ulkoministeriöstä perheneuvoloiden ylläpitoon. Myös Arabikansojen ystävyysseura tukee kahta perheneuvolaa. Yhden neuvolan toiminnan rahoittaa norjalainen järjestö Norwegian Aid Committee.

Kouluun kummien tuella

Osa perheneuvoloiden asiakkaina olevista lapsista tarvitsee neuvolasta saatavien kuntoutuspalvelujen lisäksi erityisopetusta tai lääkkeitä. Heidän avukseen PSV etsii Suomesta kuntoutuskummeja. Kummeja on löytynyt myös muista Euroopan maista.

Tänä lukuvuonna kaikkiaan 16 Saidan perheneuvolan asiakkaana olevaa lasta käy erityiskoulua kummin tuella. Mariam Sleiman sanoo, että kummiohjelmaan on jonoa.

Erityiskoulut ovat libanonilaisia. BAS:issa on katsottu, että on parempi integroida palestiinalaislapset olemassa oleviin kouluihin kuin järjestää erityisopetus itse. Äitien komiteassa on äitejä, joiden lapset ovat aiemmin käyneet tai käyvät tällä hetkellä erityiskoulua kummien tuella.

Rokaia Abou Lailan tytär ei oppimisvaikeuksien takia pärjännyt UNRWA:n koulussa. Hän kouluttautui kokiksi kummiryhmän tuella erityiskoulussa. Sopivan koulun ansiosta tyttären elämä sai paremman suunnan.

– Ennen hän oli surullinen ja masentunut, koska ei tuntenut osaavansa mitään koulussa eikä kotona. Nykyisin hän hymyilee, juttelee muille ja on tyytyväinen itseensä. Hänellä on todistus koulusta, ja hän osaa kokata ja auttaa minua.

Moni muukin lapsi on löytänyt erityiskoulussa motivaation opiskeluun ja alkanut myös pohtia tulevaisuutta.

Äitien tulevaisuudesta Rokaia Abou Laila paljastaa, että he haluaisivat valmistaa ja myydä käsitöiden lisäksi ruokaa ja makeisia.

Hanna Hirvonen