Lehtikuva/Thomas Lohnes

Saksassa alkoi tiistaina poikkeuksellinen oikeudenkäynti vuoden takaisesta poliitikon murhasta. Pakolaismyönteisestä asenteestaan tunnettu Kasselin hallintopiirin johtaja Walter Lübcke ammuttiin kotonaan 2. kesäkuuta 2019.

Murhasta syytettynä on äärioikeistolainen mies, joka on jo kertaalleen tunnustanut teon. Myöhemmin hän kuitenkin perui tunnustuksensa.

Toista samoissa piireissä liikkunutta miestä syytetään avunannosta murhaan.

Lübckeä oli jo aiemmin uhkailtu ja hänet oli maalitettu äärioikeistolaisilla nettisivuilla.

Lübcken tapaus on tiettävästi ensimmäinen äärioikeistolaisin motiivein tehty aktiivipoliitikon murha Saksassa toisen maailmasodan jälkeen. Oikeudenkäyntiä Frankfurtissa sävyttävät tiukat turvatoimet muun muassa mielenosoitusten varalta.

Lübckeä ammuttiin kotinsa terassilla, ja hän kuoli päähän osuneeseen luotiin. Lübcke oli kuollessaan 65-vuotias. Lübcke kuului kristillisdemokraattiseen puolueeseen (CDU).

Lübckeä oli jo aiemmin uhkailtu ja hänet oli maalitettu äärioikeistolaisilla nettisivuilla.

Pääsyytettyä, 46-vuotiasta kasselilaismiestä syytetään myös vuonna 2016 tapahtuneesta irakilaismiehen puukotuksesta. Uhri haavoittui, mutta jäi henkiin.