Lehtikuva/Jussi Nukari

Toimien aikataulusta ja mittaluokasta pitäisi sopia jo budjettiriihessä, sanoo ylijohtaja Mikko Spolander.

Suomea odottaa 2020-luvulla viiden miljardin euron sopeutusurakka julkisen talouden velkasuhteen vakauttamiseksi, arvioi valtiovarainministeriö tänään julkistamassaan taloudellisessa katsauksessa.

Ministeriön ylijohtajan Mikko Spolanderin mukaan hallituksen pitäisi sopia sopeutustoimien aikataulusta ja mittaluokasta loppukesän budjettiriihessä.

Julkinen velka kasvaa tänä vuonna noin 20 miljardilla eurolla noin 71 prosenttiin suhteessa BKT:hen. Vuoteen 2024 mennessä sen arvioidaan nousevan noin 80 prosenttiin. Vaikka viiden miljardin vakauttamisessa onnistuttaisiinkin, velkasuhde jää 75 prosenttiin ja alkaa myöhemmin kasvaa uudelleen, sanoi finanssineuvos Marja Paavonen.

Spolanderin mukaan viiden miljardin sopeutustarve on alin mahdollinen.

Työllisyysasteessa raaka takapakki

VM esitteli synkkiä lukuja koronakriisin vaikutuksista. Uuden ennusteen mukaan Suomen talous supistuu tänä vuonna kuusi prosenttia eli hieman enemmän kuin huhtikuussa ennustettu 5,5 prosenttia.

Kesäkuun alussa aloitettu koronarajoitusten purkaminen piristää taloudellista toimeliaisuutta ennen kaikkea palvelualoilla. Loppuvuodesta talous alkaa hiljalleen toipua. BKT:n arvioidaan kasvavan 2,5 prosenttia vuonna 2021 ja 1,7 prosenttia vuonna 2022.

Työllisyysasteessa palataan vuosien takaiseen tilanteeseen. Kun hallitus oli vielä talvella kulkemassa kohti tavoittelemaansa 75 prosentin työllisyysastetta yllättävänkin nopeasti, niin nyt työllisyysaste laskee alle 71 prosenttiin. Ensi vuoden työttömyysasteeksi ministeriö ennustaa 9 prosenttia ja 8,5 prosenttia vuonna 2022.