Lehtikuva/Vesa Moilanen

Epidemian uhka ei ole poistunut, mutta valmiuslakia ei sovelleta enää.

Suomen taistelussa koronaepidemiaa vastaan saavutettiin maanantaina merkittävä rajapyykki. Hallitus arvioi saamansa tilannekuvan perusteella, että epidemia on hallittavissa viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin. Siksi valmiuslain soveltamisesta ja poikkeusoloista luovutaan. Poikkeusolojen päättyminen tulee voimaan huomenna tiistaina 16. kesäkuuta.

– Poikkeusolojen päättyminen ei tarkoita sitä, että epidemian uhka olisi ohi, pääministeri Sanna Marin sanoi.

– Jokaisen on hyvä edelleen noudattaa varovaisuutta ja huolellisuutta arkielämässään sekä huolehtia niin omasta kuin kanssaihmisten terveydestä.

Turvavälejä on siis syytä edelleen pitää ja huolehtia hygieniasta.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoi, että valmiuslakia ei saa käyttää varmuuden vuoksi.

ILMOITUS

Hallituksen maanantaina tekemän arvion mukaan Suomi on kansainvälisesti katsoen onnistunut covid-19-epidemian torjunnassa hyvin. Todettujen tautitapausten ja menehtyneiden määrä ovat väestömäärään nähden pysyneet alhaisempina kuin monissa Suomen vertaismaissa. Asetetuilla rajoitustoimilla ja annetuilla suosituksilla on onnistuttu tehokkaasti hillitsemään epidemian etenemistä ja suojaamaan riskiryhmiä.

Maanantaina ilmoitettiin vain neljä uutta tartuntaa. Ilmoitettuja tapauksia on yhteensä 7 108. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 326. Määrä ei lisääntynyt tänään. Sairaalahoidossa olevien määrä Suomessa on 22 ja tehohoidossa olevien määrä 3.

Hallitus totesi, että tautitilanne ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon riittävyys ja tehohoidon kapasiteetti samoin kuin väestön suojaaminen eivät enää tässä epidemiologisessa tilanteessa tarvitse tuekseen valmiuslain toimivaltuuksilla tehtäviä toimia.

Myös tasavallan presidentti ja pääministeri ovat yhteistoiminnassa keskustelleet valmiuslain soveltamisen päättämisestä.

Esityksiä luvassa elokuussa

Hallituksen hybridistrategian mukaisesti koronaa hallitaan jatkossa muiden lakien, erityisesti tartuntatautilain normaaliolojen lainsäädännön toimivaltuuksia. Lisäksi tilannetta hallitaan viranomaisten antamilla määräyksillä, ohjeilla ja suosituksilla.

Hallitus on aiemmin linjannut valmiuslain soveltamiseen liittyvistä tartuntatautilain sekä mahdollisista terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muutostarpeiden valmistelusta siten, että esitykset voidaan tuoda hallituksen päätettäväksi elokuussa.

Lisäksi hallitus on jo aikaisemmin päättänyt antaa esitykset valmiuslain nojalla annettujen toimivaltuuksien siirtämisestä ja tarkentamisesta lääkehuollon sekä opetuksen ja koulutuksen normaaliolojen lainsäädäntöön.

Valmiuslain mukaiset toimivaltuudet on kuitenkin mahdollista ottaa uudelleen käyttöön tilanteen sitä välttämättä vaatiessa epidemian uudelleen kiihtymisen tai muun syyn vuoksi.

Poikkeusolot olivat voimassa kolme kuukautta

Valtioneuvoston yleisistunto totesi 16. maaliskuuta, että maassa vallitsevat koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Ne olivat voimassa siis kolme kuukautta.

Valmiuslain toimivaltuudet perustuivat siihen arvioon, että toimivaltuudet ovat välttämättömiä väestön suojaamiseksi hyvin laajalle levinneen tartuntataudin seurauksilta sekä turvaamaan perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen poikkeusoloissa. Tavoitteena on ollut erityisesti varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollon riittävyys ja tehohoidon kapasiteetti kriisitilanteessa.

Pääministerin mukaan hallitus käy tilannetta seuraavan kerran läpi keskiviikkona. Silloin arvioidaan muun muassa ravintoloita koskevia rajoituksia

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!