Lehtikuva/Kirill Kudryavtsev

Venäjän koronaepidemia ei osoita laantumisen merkkejä, päivittäin sairastuneiden määrä on ollut kolmen viikon ajan tasaisesti 8 000–9 000.

Tämän viikon aikana sairastuneiden määrä todennäköisesti ylittää puoli miljoonaa, joista puolet on Moskovassa ja Moskovan läänissä.

Tästä huolimatta Putin kiirehtii kansanäänestystä, joka mahdollistaa hänen pysymisensä vallassa vuoteen 2036 asti. Tällöin hän olisi Venäjän pitkäaikaisin hallitsija 300 vuoteen, aikaisemmista menisivät ohi vain Iivana Julma, Iivana Suuri ja Pietari Suuri. Kansanäänestys on tarkoitus järjestää 1. heinäkuuta, pahiten koronan vaivaamilla alueilla vain netissä.

Viime kesänä vaalivilppiä vastaan mieltään osoittaneita siirretään suorittamaan tuomioitaan vankileireille.

Vaalikampanjaa käydään, vaikka äänestyksen tulos on helppo ennustaa. Pietarin trollitehtaana tunnettu Patriot-mediayhtiö julkaisi kampanjavideon, jossa peloteltiin homosaation ja homoadoption tuhoavan Venäjän, mikäli perustuslain muutoksia ei hyväksytä. Sosiaalisessa mediassa Patriotin video hävisi seksuaalisen tasa-arvon kannattajille.

Mielenosoituksia on somen lisäksi odotettavissa myös kaduilla. Protestit eivät ole laantuneet edes korona-rajoitusten aikana. Edellinen protestiaalto alkoi 7. toukokuuta poliisin vangittua Poliisiamies-telegramkanavan Vladimir Vorontsovin.

ILMOITUS

Vorontsov on itse entinen poliisi. Kanavalla hän tuki yksittäisiä poliiseja ja kritisoi poliisihallinnon epäkohtia. Hänen seuraajiaan eri sosiaalisen median kanavissa on yhteensä puoli miljoonaa. Vorontsovia syytetään kiristämisestä ja pornon tuottamisesta, oppositio epäilee syyteitä tekaistuiksi. Poliisit ovat julkaisseet kymmeniä tukiviestejä Vorontsoville, joissa he esiintyivät virkapuvuissaan naamioituneena.

Kun 26. toukokuuta toimittaja Ilja Azar osoitti yksin mieltään Vorontsovin puolesta, hänet heitettiin 14 päiväksi vankeuteen. Seuraavina päivinä järjestettiin mielenosoituksia Azarin pidätystä vastaan, jotka vuorostaan johtivat uusiin pidätyksiin.

Samaan aikaan viime kesänä vaalivilppiä vastaan mieltään osoittaneita siirretään suorittamaan tuomioitaan vankileireille. Kaikkiaan 32 henkeä oli syytteessä, vankeuteen tuomittiin yksitoista. Pisimmän tuomion sai rahoitusalalla työskentelevä Vladislav Sinitsa. Sinitsa hiiltyi poliisiväkivallasta ja kirjoitti Twitteriin uhkauksen poliisien lapsille.

Tuomio on jakanut mielipiteitä. Ihmisoikeusjärjestö Memorial piti Sinitsan yhdestä twiitistä saamaa viiden vuoden tuomiota kohtuuttomana ja lisäsi hänet poliittisten vankien listalle.

Konstantin Kotov tuomittiin puolentoista vuoden vankeuteen ”toistuvista rikkomuksista mielenosoituksissa”.

Suurin osa muista vankeuteen tuomituista vastusti poliisia mielenosoituksen aikana. 27. heinäkuuta Moskovan Lasten maailma -tavaratalon vieressä tapahtui selkkaus kansalliskaartin mellakkapoliisien hyökättyä yllättäen mielenosoittajien kimppuun. Poliisi löi Boris Kantorovitšia niin lujaa että pamppu hajosi.

Kolme poliisia vastustanutta mielenosoittajaa, Lesnyh, Kovalenko ja Martintsov saivat 2,5–3,5 vuoden vankeustuomiot kukin. Viime kesän mielenosoituksissa vangittujen tilannetta seuraa sivusto.

Kirjoittaja on matematiikan maisteri Venäjän kansojenvälisen ystävyyden yliopistosta.