Lehtikuva/Mikko Stig

Työmarkkinajärjestöistä nopea tyrmäys aloitteelle, jonka sisältö muuttui parissa tunnissa.

Merkittävän ja vakavasti otettavan hallituspuolueen puheenjohtaja tekee sivulauseessa ja aivan toista asiaa koskevassa tiedotustilaisuudessa aloitteen:

– Jotta maa selviää tästä taloustilanteesta, on välttämätöntä että käsittelyyn tulee eläkeiän nosto, työllisyystavoitteen reilu korottaminen ja työttömyysturvan joustavoittaminen vastaamaan kulloistakin suhdannetta.

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni esitti megaluokan muutoksia hallitusohjelmaan puheenvuorossa, joka oli johdanto uuden valtiovarainministerin nimen paljastamiselle. Työllisyystavoitteen korottamisesta hallitus sopi viikko sitten lisäbudjetin yhteydessä, mutta eläke- ja työttömyysturvaan liittyvät asiat ovat sellaisia, jotka kaiken lisäksi valmistellaan yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Kulmuni selitti myöhemmin Helsingin Sanomille , että ”uudistuksesta pitää aloittaa puolueiden välillä keskustelu”.

Kulmuni erosi valtiovarainministerin paikalta viestintäkoulutuksensa takia. Koulutuksessa sinänsä ei ollut ongelmaa, mutta laskun maksajassa oli. Häntä viestintäkoulutettiin veronmaksajien rahoilla myös puolueen toimintaan liittyviin asioihin.

ILMOITUS

Aamuinen epämääräinen yllätysveto todistaa, että koulutus meni kaiken lisäksi hukkaan. Ei tällaisia asioita Kulmunin asemassa tuoda tällä tavalla esiin.

Aloitteelle tulikin nopea tyrmäys.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola totesi, että nykyinen eläkeuudistus astui voimaan vuonna 2017 eikä uuden valmistelulle ole tarvetta.

Samaa mieltä on Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo Helsingin Sanomissa , että eläkeuudistuksen tekeminen vastoin työmarkkinajärjestöjen tahtoa olisi sellainen temppu, jota ei ole Suomessa ennen tehty.

Kulmunin puheita ei ymmärrä myöskään hallituskumppani vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.

Kaiken lisäksi Kulmunin viesti muuttui muutamassa tunnissa. Aamupäivällä keskustan tiedotustilaisuudessa hän puhui kirjaimellisesti eläkeiän nostosta. Helsingin Sanomissa Kulmuni sanoo, että alinta eläkeikää ei välttämättä tarvitsisikaan nostaa suunniteltua nopeammin. Nyt kyse onkin ehkä jonkinlaisesta työhyvinvointiohjelmasta, jolla vähennettäisiin työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisiä.

Keskusta on selvästi nostamassa profiiliaan mentäessä kohti budjettiriihtä, johon on aikaa alle kolme kuukautta. Niin on ainakin tarkoitus, mutta tällä menolla suuntana on ainoastaan sekaannusten lisääntyminen.

Tilanne on niin vakava, että minkään hallituspuolueen ei pitäisi omilla toimillaan sitä enää hämmentää epämääräisillä heitoilla.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!