Lehtikuva/Attila Kisbenedek

Unkari hallitus on lähtenyt ristiretkelle Suomen mediaa ja tutkijoita vastaan. Maan kansainvälisen viestinnän toimisto on vahvistanut STT:lle lähettäneensä anteeksipyyntöä vaativia kirjeitä eri tahoille, medialle ja tutkijoille.

Myös Kansan Uutiset sai myllykirjeen. Lehden katsotaan olevan anteeksipyynnön velkaa kirjoituksistaan myös lukijoilleen heidän harhaanjohtamisestaan.

Kirjeessä annetaan takaportti. Päätoimittaja voi myöntää lehtensä joutuneen virheellistä tietoa välittäneiden lähteiden uhriksi ja lehden johtaneen siten harhaan lukijoitaan tahtomattaan. Kirjeessä leimataan Helsingin Sanomien kirjoittelua, ja Kansan Uutisista tehdään eräänlainen tahdoton marionetti, joka on sortunut isompiensa virheellisten arvioiden uhriksi.

Kirje toi mieleeni pitkän linjan vasemmistolaisen Kalevi Kivistön kertoman tarinan Neuvostoliiton aikaisesta matkastaan Moskovaan avaamaan Tapio Wirkkalan näyttelyä.

Kivistön tapaamista esittänyt NKP:n poliittinen satraappi veti esiin paksun salkun, joka oli täynnä Kansan Uutisia, kaikki punaisella alleviivattuna.

ILMOITUS

Kivistön sanoin: Tuskin kukaan oli Suomessa niin tarkkaan lukenut lehtiä. Lehdet käytiin läpi yksityiskohtaisesti, sekä Kivistö että lehti tulivat haukutuksi ”pataluhaksi”.

Yleisesti on tiedossa, että Neuvostoliitto harjoitti painostusta suomalaisia tiedotusvälineitä kohtaan. Toimituksen pitkäaikaisen perimätiedon mukaan KU:n kirjoituksiin ovat halunneet puuttua myös Israel, Pohjois-Korea ja diktaattori Nicolae Ceaușescun ajan Romania.

Romanian ajoista on jo 30 vuotta. Noina aikoina lähetystön edustaja saapui silloin tällöin keltaisella Daciallaan nuhtelemaan KU:n toimittajia.

Pohjoiskorealaiset lähestyivät (useamman kerran) käymällä kahden miehen delegaationa paikan päällä toimituksessa paheksumassa KU:n kirjoituksia. Ainakin kerran pohjoiskorealaiset tulivat röyhkeän käytöksensä vuoksi ulos heitetyiksi. Pohjoiskorealaisilla oli tapana lähettää laatikoittain punakantista kirjallisuutta.

Ajat ovat muuttuneet, mutta diktatuuriin taipuvaisten elkeet pysyvät. On poikkeuksellista, että ulkovaltojen toimesta yritetään – kuten Unkari tekee – vaikuttaa suoraan suomalaiseen mediaan.

Alistuminen vaatimuksiin anteeksipyynnöistä tarkoittaisi käytännössä sitä, että media rajoittaisi omaa agendaansa ja antaisi sisällöllistä määräysvaltaa ulkopuoliselle taholle.

Unkarin lähetystö lähetti jo huhtikuussa KU:lle myllykirjeen, jolla pyrittiin ohjailemaan tulkintaa Unkarin hallitukselle annetuista poikkeusvaltuuksista.

Sen saattoi jättää omaan arvoonsa, mutta senkin merkitys muuttuu tuoreen kirjeen valossa. Suurlähetystön ohjeistukset liittyivät Unkarissa maaliskuun lopulla hallituksen tuolloin toistaiseksi voimaan tulleisiin laajoihin valtuuksiin hallita maata ohi parlamentin.

Kansan Uutiset – kuten monet muut mediat, kansalaisjärjestöt ja vastuulliset poliitikot – ovat olleet huolissaan Unkarin demokratiasta, ihmisoikeuksista ja sananvapaudesta jo vuosia.

Unkarin toimet koronapandemian aikana olivat jatkumoa tälle jo pitkään jatkuneelle ihmisten perusoikeuksia rajoittavalle kehitykselle.


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.