Lehtikuva/Markku Ulander

Hallitus etsii lisärahaa toimeentulotuen korotukseen ja opiskelupaikkojen lisäämiseen.

Hallitus neuvottelee tänään Säätytalossa jälleen lisäbudjetista, jonka odotetaan nousevan ennätyssuureksi. Lisärahaa haalitaan tänä vuonna jo neljännen kerran.

Tukipäätöksiä odotetaan varsinkin kaupungeissa ja kunnissa, joille on koitunut tulonmenetyksiä ja kustannuksia kasvaneista sosiaali- ja terveysmenoista. Hallitus on jo aiemmin sopinut, että kunnille suunnattava paketti on noin miljardin suuruinen. Myös koville joutunut joukkoliikenne kaipaa tukea.

Hallituksen neuvotteluiden piti alkaa kello 12, ja iso osa ministereistä saapuikin paikalle. Sosiaalidemokraattien ministereitä poistui kuitenkin paikalta heti puolenpäivän jälkeen.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) toivoi ennen neuvotteluiden alkua, että huomio olisi tiistain neuvotteluissa myös ihmisten toimeentulossa.

Toimeentulotukeen voitaisiin hänen mukaansa harkita korotuksia, jotka voisivat olla myös väliaikaisia.

ILMOITUS

Rahaa ollaan varaamassa myös opiskelupaikkojen lisäämiseen. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) on pitänyt esillä, että suunnitelmia aloituspaikkojen lisäämisestä aikaistettaisiin jo tälle vuodelle.

Hallituksen odotetaan pitävän myöhemmin tänään tiedotustilaisuuden, mutta neuvotteluiden aikataulusta ei ole tietoa.

”Maskeista ei keskustella”

On vielä epävarmaa, mistä kaikesta hallitus pääsee tänään ratkaisuihin.

Peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan maskeista ei Säätytalolla tänään keskustella. Hallitukselta odotetaan tällä viikolla kantaa maskien käyttämiseen julkisilla paikoilla ja turvallisista matkustusmahdollisuuksista ulkomaille.

Eilen julkaistussa raportissaan hallituksen asettama tiedepaneeli suositteli kasvomaskien käyttämistä julkisilla paikoilla ja joukkoliikenteessä. Viime viikolla sosiaali- ja terveysministeriön selvitys ei kuitenkaan löytänyt selkeitä näyttöjä maskien hyödyistä.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan ainakin eurooppalaisessa lentoliikenteessä maskien käyttämisestä näyttää tulevan yleinen käytäntö. Myös lentoyhtiö Finnair edellyttää matkustajilta ja henkilökunnalta suu- ja nenäsuojan käyttämistä.

– Ehkä Suomenkin on hyvä siihen varustautua, että kun rajoja avataan, voi tulla liikennöitsijöitä ja eri maitakin, jotka vaativat maskien käyttöä. Siitä voi tulla sellainen arkivaruste tämän vuoden aikana, Haavisto sanoi Säätytalolla toimittajille.