Korona on tuonut pysäyttävällä tavalla esille, minkälaista elämä on ilman elävää kulttuuria. Kun festivaaleja, konsertteja, teatteriesityksiä ja muita yleisötilaisuuksia on peruttu, monen vapaa-aika on suistunut kerrassaan ankeaan tilaan. Vaikka asiat olisivat hyvin, ruokaa olisi pöydässä ja henkilö turvallisesti kotonaan istumassa, ei se riitä täyteen elämään, vaan todella moni kaipaa kipeästi kulttuuririentojen pariin.
Suomi on etenkin kesäisin festivaalien ja livekulttuurin luvattu maa. Monessa kunnassa onkin tilanteen myötä herätty paniikkiin.
Nyt huomataan, että se kulttuuritoiminta, johon on ehkä aikaisemmin suhtauduttu puuhasteluna ja vastentahtoisesti luovutettu muutama pennonen, onkin ollut merkittävä osa koko kunnan elinvoimaisuutta.
Livekulttuuri on yllättävän keskeinen tekijä monen kunnan taloudelle.
Ihmiset, jotka ovat lähteneet ystäviensä kanssa toiselle paikkakunnalle nauttimaan kulttuurista, ovat myös ostaneet paikkakunnalta niin ruokaa, juomaa kuin majoituksenkin sekä käyttäneet laajasti muita palveluita.
Yleisötilaisuudet ovat tärkeitä myös aluepoliittisesti, ja livekulttuuri on yllättävän keskeinen tekijä monen kunnan taloudelle.
Joillekin on tullut yllätyksenä, kuinka monen ihmisen elämään konserttien ja teatteriesitysten loppuminen vaikuttaa. Livekulttuurin katoaminen ei vaikuta ainoastaan artistiin ja tapahtumajärjestäjään, vaan myös koko yleisön, yhteistyökumppaneiden ja paikallisen väestön elämään ja talouteen.
Live-esiintymisten taloudellinen merkitys koko kulttuurialalle on suurempi kuin monikaan osaa ajatella, eikä vähiten siksi, että teosten tallenteiden käyttämisestä, kuten striimauksesta, maksetaan keskimäärin huonosti. Monesti levy tai jopa kirja on nykyään ikään kuin mainos tulevia live-esiintymisiä ajatellen.
Kulttuurin kuluttamiseen kuuluu olennaisena osana sen ihmisiä yhdistävä voima, sosiaalinen aspekti. Toivottavasti koronapandemia herättääkin kunnat, valtion ja yksityisen sektorin huomaamaan kulttuurin tärkeyden.
Kulttuurialat paitsi lisäävät hyvinvointia myös työllistävät sekä lisäävät alueen vetovoimaisuutta ja vireyttä. Kulttuuritoimintaan annettavat roposet tuottavat hyvin, eivätkä vain taloudellista hyötyä, vaan myös muuta arvoa ja merkityksellisyyttä.
Todella toivon, että koronan loputtua kulttuurin rahahanat väännetään auki eri asenteella kuin tähän asti. Ehkä moni paikallinen yrityskin on nyt elävän kulttuuritoiminnan loputtua havahtunut siihen, että voisi olla taloudellisesti järkevää sponsoroida paikallista kulttuuritapahtumaa, kun siihen on seuraavan kerran mahdollisuus.
Salla Viitanen
Helsinki