KU:n arkisto/Pekka Pajuvirta

Entinen pääministeri Esko Aho on palannut julkisuuteen. Hän näkyy haastatteluissa ja syksyllä tulee kirja 1990-luvun lamasta. Vuoden 2000 presidentinvaalien häviäjä taitaa hakea revanssia seuraavissa.

KU:ssa 26. 5. 2000 Aho sanoi, että syvät virrat ratkaisivat tappion Tarja Haloselle.

Hän luuli saavansa Helsingistä ja Uudeltamaalta paremman kannatuksen, mutta törmäsi ennakkoluuloihin. Itä- ja Pohjois-Suomessa Aho odotti tukea vasemmistoliittolaisilta samanlaisten aluepoliittisten näkemysten vuoksi, mutta joutui taas pettymään.

– Se oli aikamoinen yllätys. Veri on sittenkin vettä sakeampaa.

Vaalien jälkeinen puhe Suomen jakautumisesta kahtia ei Ahon mielestä ollut vailla perusteita.

– Siinä mielessä vaalin tulos oli huono, että vähemmistöön jäivät ne, joille olisi ollut tärkeämpää saada ehdokkaansa presidentiksi.

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi 142eur

Tarjous uusille kestotilaajille!

Kestotilauksen ensimmäinen vuosi nyt vain 142€ – säästä 20 euroa.
Voit maksaa tilauksesi 3, 6 tai 12 kuukauden erissä. Kestotilaajana saat lukuoikeuden myös digilehteen.
Tarjous uusille kestotilaajille on voimassa 18.4. saakka.

Tilaa tästä!