Lehtikuva/Emmi Korhonen

Pitkin kevättä on kuultu huolestuneita puheenvuoroja ja huolestuttavia uutisia koskien lasten hyvinvointia. Nyt on kuultu itse lapsia.

Pelastakaa Lapset -järjestö kysyi huhtikuussa yli 3 000 suomalaislapselta koronapandemian vaikutuksista heidän elämäänsä.

Kyselytutkimus antaa konkreettista näyttöä siitä, että etenkin matalan tulotason perheissä lapset kokevat poikkeustilanteessa paljon ahdistusta, huolta ja hätää.

Kyselyn tulokset ovat sydäntä särkevää luettavaa.

Useampi kuin joka neljäs kyselyyn vastannut 13–17-vuotias koki henkisen hyvinvointinsa poikkeustilanteen vuoksi erittäin huonoksi tai melko huonoksi. Vähävaraisten perheiden lapsista näin koki peräti 43 prosenttia.

ILMOITUS

Poikkeusolot vaikuttivat kaikilla elämän osa-alueilla vastausten mukaan erityisesti matalatuloisten perheiden lapsiin. Osa vaikutuksista oli varsin konkreettisia, ei ”vain” huolia.

Useampi kuin joka kymmenes heistä kertoi, ettei saanut lämmintä tai ravitsevaa lounasta päivisin kouluruokailun tauottua.

Etäopetuksesta ja takaisin lähiopetukseen siirtymisestä on käyty kiivasta keskustelua, jossa on korostettu etäopetuksen onnistumista. Kuitenkin peräti 75 prosenttia kaikista kyselyyn vastaajista koki, että opinnoissa pärjääminen oli vaikeutunut etäopiskelun vuoksi.

Vähävaraisten perheiden lapset kertoivat selvästi muita useammin haasteista koulunkäynnissä. Siinä missä peruskoulun ideaalina on ollut tasoittaa perhetaustan vaikutusta lapsen opintiehen ja tulevaisuuteen, ovat erot korostuneet etäopetuksessa, hyvätuloisten hyväksi.

Lapset ja nuoret kantavat huolta niin perheidensä toimeentulosta kuin vanhempien jaksamisesta. Nämäkin huolet painavat huomattavasti enemmän vähävaraisten perheiden lapsia. Heistä yli 60 prosenttia kertoi olevansa huolissaan perheen huoltajan jaksamisesta.

Matalatuloisten perheiden lapset olivat muihin verrattuna huomattavasti enemmän huolissaan myös poikkeustilanteen vaikutuksesta tulevaisuuteensa, muun muassa opintomenestyksen suhteen.

Tutkimuksen nimi on Lapsen ääni. Se ääni olisi nyt syytä kuulla niin kunnissa, eduskunnassa kuin hallituksessakin. Hallitus onkin jo luvannut lapsille ja nuorille tukipaketin.

Niitä tarvitaan varmasti vielä monta lisää, jotteivat köyhät lapset maksaisi kovinta hintaa koronasta.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!