Lehtikuva/John Thys

Koronakriisistä kärsiville EU-maille on luvassa lievää helpotusta EU:n komission elpymispaketin kautta. Elpymispaketti on synnyttänyt vankkoja rintamalinjoja eri tahoille jo ennen julkistamista.

EU-komissio esittää 750 miljardin euron elpymisrahastoa, josta 500 miljardia jaettaisiin tukina ja 250 miljardia lainoina. Äärimmäisissä näkemyksissä elpymispaketti on noussut EU:n kohtalonkysymykseksi.

Tukipaketin on arvioitu uhkaavan ja venyttävän EU:n perussopimusten sanamuotoja ja olevan jopa sopimusten vastainen. Elpymispaketti on vetänyt jakolinjoja pohjoisen ja etelän välille, ja se – kuten koronapandemia ylipäänsä – on nostattanut keskustelua myös EU:n ja euroalueen yhtenäisyydestä.

Tutkija Antti Ronkainen on verrannut EU:n toiminnan rahoittamista velkarahalla eurokriisin kaltaiseen shokkitilaan, jossa perussopimuksia, poliittisia käytäntöjä ja oikeudellisia prosesseja arvioidaan uudelleen.

Suhtautuminen tiukkaan talouskuriin on EU:ssa vedenjakajalla. Pitkän linjan talousvaikuttaja Sixten Korkman on perännyt yhteisvastuullisuutta vedoten koronapandemian aiheuttamaan poikkeukselliseen talouskriisiin.

ILMOITUS

Korkmanin mukaan pisara solidaarisuutta Saksan ja Ranskan malliin olisi Suomessakin paikallaan. Ennestäänkin velkaantuneet maat ovat joutuneet ennakoimattomaan tilanteeseen. Vientiin nojaavan Suomen kannalta ei ole hyväksi pistää ylivelkaantuvia maita polvilleen.

Presidentti Sauli Niinistön isännöimässä Kultaranta-keskustelussa paljastui Suomen keskeisen valtiojohdon painotusten elpymispaketista olevan eri linjoilla. Pääministeri Sanna Marin (sd.) painotti päätösten tapahtuvan poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa täytyy suhtautua avoimesti vaihtoehtoihin.

Niinistö on kaivanut muistijäljestään kamreeriasenteensa ja varoitteli velkaantumisesta. Niinistö näyttää pelkäävän EU:n keskinäisen solidaarisuuden koettelevan liikaa osaa EU-maista.

Marin ei ole avannut hallituksen kantaa. EU:n elpymispaketti ei ole läpihuutojuttu hallituksessa eikä eduskunnassa. Perussuomalaiset ovat kaivaneet jo vanhat puheensa esiin.

sirpa.puhakka@kansanuutiset.fi


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.