Antti Yrjönen

Mitä suvereenimpi valtio, sen suurempi liikkumavara:

– Valtioiden rahapoliittisen suvereniteetin aste vaikuttaa huomattavasti niiden mahdollisuuksiin toimia luottomarkkinoista riippumatta.

– Muun muassa oman valuuttansa liikkeelle laskevat ja pääasiassa omassa valuutassaan velkaantuneet valtiot ovat vahvasti rahapoliittisesti suvereeneja.

– Vahvasti rahapoliittisesti suvereenit valtiot nojautuvat myös kelluvaan tai joustavaan valuuttakurssijärjestelyyn.

– Suomi ja muut euromaat sen sijaan ovat huomattavasti riippuvaisempia luottomarkkinoista.

Koronaviruspandemian vuoksi Lauri Holapan väitöstilaisuutta pystyi seuraamaan etäyhteydellä.

Koronaviruspandemia, työskentely vasemmistoliiton ministeriryhmän talouspoliittisena erityisavustajana ja väitöskirjaprojektin viimeistely on haastava yhdistelmä. Annetaan siis Lauri Holapan kertoa siitä.

– Työnteko tässä tilanteessa on aamukahdeksasta käytännössä siihen asti, kun menee nukkumaan. Tähän kun vielä yhdistää väitöskirjatyötä, kyllä siinä on itse ja oma perhe aika kovilla. Tämä varmasti jää ikimuistoisena keväänä mieleen, vuodenvaihteessa reilun puolen vuoden pätkän erityisavustajana aloittanut Holappa sanoo.

Holapan vuonna 2010 alkanut väitöskirjatyö päättyi tiistaina, kun hän väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistolla. Holappa myöntää heti, että kymmenen vuotta on naurettavan pitkä aika kirjoittaa väitöskirjaa. Mutta noiden vuosien aikana hän on tehnyt paljon muutakin, kuten pitkälti tuonut Suomeen jälkikeynesiläisen taloustieteen Jussi Ahokkaan kanssa.

Se projekti johti melkoiseen mutapainiin niin kutsuttujen valtavirtaisten taloustieteilijöiden kanssa. Niihin ei ole kuitenkaan nyt aikaa palata, nyt puhutaan nimittäin luottomarkkinavaltanarratiivista. Sanahirviö on Holapan väitöskirjan avainsana. Onneksi kauniissa puistossa tehtävälle haastattelulle on varattu riittävästi aikaa, ja myös sää suosii.

Ydinviesti osiin

Holappa alkaa tiivistää väitöskirjansa ydinviestiä hajottamalla sen ensin useampaan osaan.

– Siinä osoitetaan, että poliittisen talouden tutkimuksessa on löydettävissä hyvin koherentti yhtenäinen narratiivi siitä, miten luottomarkkinoiden valtaa suhteessa valtioihin kuvataan.

Tämä viesti toistuu Holapan mukaan hyvin samanlaisessa muodossa niin ”marxahtavassa” kuin valtavirtaisemmassa kirjallisuudessa. Toinen väitöskirjan perusviesti koskee sitten tämän narratiivin keskeistä sisältöä. Holappa tiivistää sen siten, että globaaleilla luottomarkkinoilla on mahdollisuudet ehdollistaa valtioiden talouspolitiikkaa keskeisillä tavoilla.

– Tämä tapahtuu ennen kaikkea siten, että valtionlainojen korko lähtee nousemaan, jos valtiot harjoittavat politiikkaa, josta luottomarkkinat eivät pidä eli useimmiten esimerkiksi velkaantuvat liiaksi.

Nyt tullaan väitöskirjan paitsi keskeisimpään myös monimutkaisimpaan löydökseen. Holappa toteaa osoittavansa väitöskirjassaan, että poliittisen talouden tutkimuksessa ja valtavirtaisessa taloustiedekirjallisuudessa on sisään kirjoitettuna oletus, ettei valtio voi sivuuttaa tällaista luottomarkkinoiden valtaa käyttämällä omaa keskuspankkia rahoitusvälineenä.

– Valtavirtainen taloustieteellinen kirjallisuus nostaa keskuspankkirahoituksen esteeksi aina hyperinflaation. Mitä tämä väitöskirja käytännössä tekee, se spottaa, että tämä oletus hyperinflaatiosta on väistämättä sisällä myös muussa luottomarkkinoiden määräysvaltaa korostavassa yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa.

Ajatus luottomarkkinoiden vallasta on looginen vain, jos me pidämme keskuspankkirahoitusta mahdottomana, Holappa huomauttaa. Tässä välissä on hyvä huomauttaa, että keskuspankkirahoitus on mahdollista vain rahapoliittisesti itsenäisille valtiolle.

Väitöskirjassa hän sanoo osoittavansa, että väitteet siitä, että keskuspankkirahoitus väistämättä johtaisi hyperinflaatioon, ovat talousteoreettisesti kestämättömiä ja myös empiirisen näytön valossa kestämättömiä.

– Kirja toteaa, että perusta luottomarkkinavaltanarratiiville on itse asiassa aika fiktiivinen. Tutkijat, jotka tätä narratiivia toistavat, toistavat itse asiassa talousteoreettisia oletuksia.

– He eivät aina tajua sitä tekevänsä, mutta siinä mitä he sanovat, ei ole mitään järkeä, ellei siihen väistämättä omaksu sisälle ajatusta, että valtioiden keskuspankkirahoittaminen väistämättä tai lähes väistämättä johtaisi jonkinlaiseen katastrofiin.

Ja tämän kirjallisuuden Holappa ottaa väitöskirjassaan kritiikin kohteeksi.

Mistä inflaatioriski tulee

Hyperinflaatiolla tarkoitetaan tilannetta, jossa valtion valuutta menettää käytännössä merkityksensä. Historiassa parhaimpia esimerkkejä näistä ovat 1920-luvun Weimarin Saksa ja 2000-luvun alun Zimbabwe. Niiden turmiona oli koko tuotantojärjestelmän romahdus. Weimarin Saksassa tämä tapahtui ensimmäisen maailmansodan seurauksena ja Zimbabwessa Robert Mugaben epäonnistuneen maareformin myötä.

”Ei ole mitään syytä olettaa, että kapitalistisessa taloudessa olisi olemassa mekanismeja, jotka automaattisesti tasapainottaisivat järjestelmää.”

Holapan mukaan näkemys siitä, että keskuspankkirahoitus johtaa automaattisesti hyperinflaatioon nojaa kuitenkin useisiin kyseenalaisiin talousteoreettisiin oletuksiin.

– Miksi kokonaiskysynnän lisääminen johtaisi hyperinflaatioon? Onhan niinkin, että jos olemme taantumatilanteessa, tällainen toiminta on vain positiivista. Toisin sanoen inflaatioriski on olemassa vain siinä tapauksessa, jos taloudessa ei ole merkittävää vajaakapasiteettia ja sitten siellä ei ole merkittävää työttömyyttä.

Tällaiseen tilanteeseen kuitenkin aina lopulta päädytääns, ainakin valtavirtaisen taloustieteen kirjallisuudessa, Holappa sanoo. Kaikista kriiseistä palaudutaan lopulta niin sanottujen tasapainomekanismien avulla. Holappa nostaa esiin taloustieteilijä John Maynard Keynesin näkemyksen kertoessaan, miksi edellä esitetty ei pidä paikkaansa.

– Ei ole mitään syytä olettaa, että kapitalistisessa taloudessa olisi olemassa mekanismeja, jotka automaattisesti tasapainottaisivat järjestelmää.

Epävakauden luo velka, jonka varaan talousjärjestelmämme perustuu. Ihmiset ostavat asuntonsa ja monet muut asiat velkarahalla, ja yritykset puolestaan tekevät investointinsa velalla.

– Juuri velan mekanismit tuovat tähän fundamentaalisen ongelman. Ei ole ennakolta mitään syytä sille, että talouskriisit lopulta päättyvät. Emme tiedä, kuinka pitkään kriisit jatkuvat eikä niiden loppumiselle ole mitään automaatiota, Holappa sanoo.

Holappa huomauttaa, että esimerkiksi Kreikassa työttömyysprosentti on edelleen – kymmenen vuotta eurokriisin jälkeen – lähes 20 prosenttia.

– Mikä on hypoteettinen pitkä aikaväli, jonka aikana tämän kysyntävajeen pitäisi hävitä, jos näin massiivinen ongelma on kestänyt kymmenen vuotta.

Vastuuttomat poliitikot

Vastuuttomat poliitikot ovat toinen syy, miksi keskuspankkirahoituksen nähdään usein johtavan turmioon. Jos valtio voi lainata rahaa suoraan keskuspankistaan, alkavat poliitikot käytännössä lahjoa äänestäjiään. Ajatuskulun päässä on sitten hyperinflaatio ja Weimarin Saksan kohtalo.

– Tämäkin on hyvin deterministinen luenta siitä, mistä politiikassa on tosiasiallisesti kysymys. Jos hallitus toimillaan aiheuttaa hyperinflaation, todennäköisesti siitä tulee hyvin epäsuosittu hallitus, Holappa paaluttaa.

– En kiistä, etteikö tuollainen riski olisi olemassa, mutta väite, että näin väistämättä kävisi, on älytön.

Holapan mukaan aivan yhtä todennäköistä kun on se, että luottomarkkinoiden oletettua valtaa pelkäävät valtiot niin sanotusti ylivirittävät finanssipolitiikkansa liian kireäksi. Silloin päädytään helposti vain talouskurilinjalle ja jakamaan kipupaketteja.

– Se, että talouskuripolitiikka on sisään kirjoitettu poliittiseen järjestelmään ja muunlaiset poliittiset valinnat ovat mahdottomia, on ennen kaikkea ongelma demokratian kannalta.

– Fundamentaalinen argumentti on, että jos meillä on keskuspankin rahoitustuki tarvittaessa taattuna, ei se automaattisesti tarkoita, että pitää törsätä liikaa. Se vain mahdollistaa halutun finanssipolitiikan harjoittamisen.

Rahoitusmarkkinoiden talutusnuorassa valtiot rajoittavat omia toimintamahdollisuuksiaan.

– Silloin kysymys lopulta, mihin minunkin huoleni lopulta tiivistyy, on huoli demokratiasta ja poliittisista valinnoista.

Juttua muokattu 27.5.2020. klo 9.35. Muutettu aikamuotoja.

Mitä suvereenimpi valtio, sen suurempi liikkumavara:

– Valtioiden rahapoliittisen suvereniteetin aste vaikuttaa huomattavasti niiden mahdollisuuksiin toimia luottomarkkinoista riippumatta.

– Muun muassa oman valuuttansa liikkeelle laskevat ja pääasiassa omassa valuutassaan velkaantuneet valtiot ovat vahvasti rahapoliittisesti suvereeneja.

– Vahvasti rahapoliittisesti suvereenit valtiot nojautuvat myös kelluvaan tai joustavaan valuuttakurssijärjestelyyn.

– Suomi ja muut euromaat sen sijaan ovat huomattavasti riippuvaisempia luottomarkkinoista.