Lehtikuva/Tobias Schwarz

Kommentti: Kupla puhkesi, mutta ei välttämättä lopullisesti. Koronakriisin jälkihoito ratkaisee.

Koronakriisissä on toistaiseksi kaikki paremmin kuin maaliskuussa uskallettiin toivoa. Tauti on saatu kuriin suurimmassa osassa Eurooppaa ja rajoituksia puretaan. Edessä on erilainen kesä, mutta ei niin ankea kuin pahimmillaan olisi voinut käydä.

Poliittisesti koronalla on ollut isot vaikutukset. Suomessa pääministeripuolue SDP:n kannatus ampaisi jyrkkään nousuun ja vastuuta kantavat hallituspuolueet ovat vahvistuneet läntisessä Euroopassa.

Suomessa muutoksen jyrkkyys näkyy Helsingin Sanomien tänään julkaisemassa mielipidemittauksessa . SDP:n kannatus on ollut nousussa koko kuluvan vuoden, mutta erityisen voimakkaaksi se kääntyi maaliskuussa. Tänä vuonna demarien kannatus on noussut tasan seitsemän prosenttiyksikköä HS:n teettämissä mittauksissa.

Perussuomalaisten kannatus on laskenut samana aikana 4,7 prosenttyksikköä. Loiva lasku jyrkkeni maaliskuussa,

Oikeistopopulismin kupla puhkesi – ainakin toistaiseksi. Kun ollaan perimmäisten kysymysten – elämän ja kuoleman, hengen ja terveyden – äärellä, on maahanmuuttolevyn junnaavaan pyörittämiseen keskittyvän puolueen eväät syöty. Meillä ja muualla.

ILMOITUS

Vastuuta kantavien puolueiden vahvistuminen kriisioloissa on luonnollista.

Koetinkivi koittaa, kun tehdään kriisin jälkeisiä päätöksiä. Kriisi on täysin toisenlainen kuin vuoden 2008 finanssikriisi, mutta jos nyt tehdään samankaltaisia virheitä, edessä on viime vuosikymmenen toisinto: populistit horjuttavat vakiintunutta liberaalia yhteiskuntajärjestelmää, hallitukset horjuvat ja niiden kokoaminen vaalien jälkeen muuttuu vaikeaksi.

Soinia kannattaa tämän kerran kuunnella

Äärioikeisto palaa kaduille, mikä on jo osassa Eurooppaa alkanutkin koronarajoitusten vastaisissa mielenosoituksissa. Sitä mukaa lisääntyvät pelko, viha ja väkivalta.

Timo Soinia ei juuri kannata kuunnella, paitsi yhdessä asiassa. Ravintola Elitessä euroeliitin lempilehdelle Financial Timesille antamassaan haastattelussa pari viikkoa sitten hän sanoi populismin palaavan kuin vieteriukko, kun koronavelat tulevat maksettaviksi.

Näinhän siinä uhkaa käydä, jos nyt pakosta tapahtuvaan velkaantumiseen ei keksitä luovia ratkaisuja. Viimeksi pelastettiin pankit ja pistettiin kansa kärsimään. Nyt pelastetaan yrityksiä, mikä on oikein.

Lopputulos ei voi kuitenkaan olla se, että parin seuraavan vuoden aikana luetaan uutisia osinkorallista samaan aikaan, kun sosiaaliturvaa ja palveluita on heikennetty ja nyt hallitusten pelastamien yritysten edustajat vaativat työntekijöitä joustamaan ja luopumaan sovituista palkankorotuksista, mistä EVA teki jo avauksen .

Hyvinvointivaltio turvaverkkoineen kelpaa nyt niillekin, jotka normaalisti valittavat veroista, paheksuvat liian anteliasta sosiaaliturvaa ja luulivat sen tipahtavan kuin manulle illallinen ennen kuin itse joutuivat byrokratian rattaisiin. Toivottavasti se ja sen luoma vakaus kelpaavat tämän jälkeenkin.