Pekka Pajuvirta

Helsingissä on käynnissä kiivas poliittinen vääntö historiallisesti merkittävän Lapinlahden entisen sairaalan alueesta. Siihen sekoittuu monta aihetta, minkä vuoksi kiista on mielenkiintoinen, vaikka itse kohde ei kiinnostaisi lainkaan.

Hyvin tiivistetysti kyse on todella kauniista puistosta hyvällä paikalla Helsingissä, missä on kaunis päärakennus ja vireää kulttuuritoimintaa. Päärakennuksen sisätilat tosin ovat huonossa kunnossa, ja kunnostukseen uppoaa varmuudella yli kymmenen miljoonaa euroa.

Siksi Helsingin kaupunki haluaa sairaalasta eroon. Tätä varten kaupunki järjesti suunnittelukilpailun, jonka voitti luxemburgilainen sijoitusyhtiö NREP. Sen suunnitelmana on korjata ränsistyneet tilat ja rakentaa tontille muun muassa hotelli.

Nyt tosin näyttää, että NREP ei tule koskaan rakentamaan Lapinlahteen yhtään mitään. Kilpailun voittanut ehdotus kaatui tiistai-iltana, kun sitä vastustivat vasemmistoliitto ja SDP, eikä se kelvannut myöskään vihreille. Suurista puolueista suunnitelmaa jäi kannattamaan vain kokoomus.

Vasemmistoliitto sanoi suunnitelmalle ensin ei, ja SDP kääntyi pian sen jälkeen kielteiselle kannalle.

ILMOITUS

Demarien kannanmuodostusta avitti varmasti ensi vuonna järjestettävät kuntavaalit.

SDP on pääkaupungissa nimittäin enemmän kuin pulassa, viime kuntavaaleissa se piti vaivoin kolmanneksi suurimman puolueen aseman. Vuoden päästä vasemmistoliitto uhkaa entistä kovemmin demarien asemaa. Henkisen kolauksen lisäksi tipahtaminen neljänneksi veisi puolueelta varapormestarin paikan.

Vihreät puolestaan himoitsevat nousua Helsingin suurimmaksi puolueeksi. Siinä asemoituminen puolueelle hyvin sopivassa kiistassa – paljon tunteita herättävä, suuressa kuvassa melko pieni – kokoomuksen vastustajaksi sopi hyvin.

Tästä päästään kiistan mielenkiintoisimpaan asetelmaan. Lapinlahden niin kutsuttujen puolustajien eli NREP:n suunnitelmien vastustajien joukossa on melkoinen joukko nimekkäitä kulttuurialan vaikuttajia. On helppo ymmärtää poliitikkoa, että heidän äänensä pelottaa. Tuo ääni kuului kovana kaikilla mahdollisilla alustoilla.

Tuolla äänellä on kaksi vaikutusta: se vaikuttaa moniin, joista valtaosa tulee varmasti äänestämään kuntavaaleissa. On mukavampi seistä vaalikojulla, kun voi julistaa olleensa niin sanotusti pelastamassa Lapinlahtea.

Etenkin tässä tapauksessa tarina on todella mehukas: vastassa kun on luxemburgilainen kapitalisti eli pääomasijoitusyhtiö. Ei ihme, että NREP:n riveissä marssi lopulta enää kokoomus.

Lapinlahti on erinomainen osoitus tilanteesta, jossa poliitikkojen päät kääntyvät äänestä, jota pitävät sitä hyvin tuottavat. Nämä ihmiset tuntevat kaupungin päätöksentekoprosessin, he tuntevat kaupunginvaltuutettuja, ja he osaavat tuottaa taiten tehtyä viestintämateriaalia.

Nämä eivät tietenkään ole vikoja, ja näillä ihmisillä on täysi oikeus pyrkiä kääntämään poliitikkojen päät.

Vaaralliseksi tilanne muuttuu, jos poliitikkojen päät kääntyvät voimakkaan lobbauksen vuoksi. Helsingissä riittää paljon ongelmia, joihin pitäisi puuttua. Miten käy niiden ihmisten ongelmille, joiden ratkaisemiseksi ei osata tai jakseta lobata?

Kirjoittaja on KU:n politiikan toimittaja


Hyvä lukija!

Kiitos, että luit jutun. Tämä juttu on kirjoitettu kotiin tilattavaan lehteemme.

Jokainen tilaus vahvistaa toimituksemme resursseja kirjoittaa luotettavia uutisia ja juttuja verkkoon.

Tilaa nyt Kansan Uutiset. Edistät moniäänistä journalismia!

Tarjoushintaan kotiin kannettuna 30 €/3 kk + sähköinen digilehti 3 kuukaudeksi 4,90 €.