Lehtikuva/Jussi Nukari

Lehden mukaan Puolustusvoimain ex-komentaja halusi vielä virassa olleessaan suosia Lockheed Martinin ehdokasta. En ole puuttunut hankintaprosessiin, vastaa Jarmo Lindberg.

Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Hornet-hävittäjien seuraajahankkeessa on pyritty suosimaan amerikkalaista F-35-hävittäjää. HX-hankkeessa työskentelevän nimettömän lähteen mukaan Puolustusvoimain entinen komentaja Jarmo Lindberg pyrki vaikuttamaan Lockheed Martinin valmistaman koneen eduksi vielä virassa ollessaan. Lindberg ja HX-hanke kiistävät väitteet.

– Ennen lähtöään Lindberg ohjeisti alaisiaan pitämään huolta siitä, että F-35 tulee valituksi, lähde kertoo SK:n mukaan.

Eläkkeellä oleva Lindberg nousi otsikoihin tänä keväänä, kun hänen kerrottiin tehneen konsultointisopimuksen Lockheed Martinin kanssa. Puolustusministeriö ilmoitti pian tämän jälkeen, että ulkopuolisten konsulttien käyttö HX-hankkeen tapaamisissa päättyy. Muutamaa päivää myöhemmin Lockheed Martin irtisanoi sopimuksensa Lindbergin konsulttiyhtiön kanssa.

SK:n lähteen mukaan ehdokkaista kertovissa raporteissa olisi muun muassa pyritty välttelemään F-35:n korkeiksi väitettyjen käyttökustannusten korostamista. F-35:n huonoja piirteitä vähätellään tai ollaan kertomatta ja pyritään vastaavasti korostamaan muista piirteitä, jotka painavat niitä valintaprosessissa alas, lähde kertoo.

SK kertoo vahvistaneesta lähteen kertomia tietoja myös muilta HX-hanketta seuraavilta henkilöiltä.

ILMOITUS

Konsultti valvoo puolueettomuutta

Sekä Lindberg että hävittäjähankkeen johto kiistävät SK:lle vaikutuspyrkimykset ja kilpailijoiden epäreilun kohtelun.

– Komentaja ei prosessin ulkopuolisena voi puuttua kerättyyn tietoon ja sen jakamiseen puolustushallinnossa eikä puolustushallinnon ulkopuolelle. Näin ei myöskään ole tapahtunut, Lindberg kirjoittaa sähköpostivastauksessaan lehdelle.

HX-hankeen ohjelmajohtaja Lauri Puranen ja Logistiikkalaitoksen johtaja Kari Renko korostavat HX-hankkeen puolueettomuutta. Heidän mukaansa tilintarkastustoimisto Deloitten laadunvarmistusraportit osoittavat kilpailutuksen sujuneen tasapuolisesti.

F-35:n lisäksi Suomen uudeksi hävittäjäksi ovat ehdolla yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon, ranskalainen Dassault Rafale, ruotsalainen Saab Gripen E ja amerikkalainen Boeing Super Hornet. Mediaa tavatessaan useat valmistajat ovat kehuneet Suomen hävittäjähankinnan avoimutta ja tasapuolisuutta.

Päätös kymmenenmiljardin euron hävittäjähankinnasta on määrä tehdä ensi vuonna.

Päätoimittaja Sirpa Puhakka

Hyvä lukija!

”Jokainen tilaus vahvistaa meitä tekemään parempaa journalismia, vaihtoehtoa valeuutisille ja humpuukille”, sanoo päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Tilaa Kansan Uutiset ja edistät moniäänistä journalismia!