Lehtikuva/Delil Souleiman

Pelastakaa Lapset: Tuhannet al-Holin leirin ulkomaalaiset lapset pitää kotiuttaa koronaviruksen levitessä maailmalla.

Pelastakaa Lapset vaatii ulkomaisten lasten pikaista evakuointia Syyrian al-Holin leiriltä. Mahdollista koronavirusepidemiaa ei pystyttäisi leirillä hallitsemaan. Leirillä on yhä noin neljäkymmentä suomalaista.

Järjestön mukaan Suomen on syytä vauhdittaa aiemmin lasten kotiuttamisesta tehdyn linjauksen toimeenpanoa.

– Suomi teki viime vuoden lopussa oikean linjauksen kotiuttaa suomalaiset lapset Syyriasta. Kahta välittömästi joulukuussa kotiutettua lasta lukuun ottamatta päätöksen toimeenpano ei kuitenkaan ole edennyt, sanoo Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen.

Al-Holin leirillä on yhä noin 40 suomalaista.

– Hallituksen pitäisi nyt tehdä kaikkensa, jotta suomalaiset lapset saadaan kotiutettua nopeasti.

Ennestäänkin vaikeat olosuhteet

Yli 7 000 ulkomaalaista lasta elää yhä epähygieenisissä ja ylikuormitetuissa oloissa al-Holin leirillä Koillis-Syyriassa.

ILMOITUS

Pelastakaa Lapset on huolissaan koronaviruksen leviämisen vaikutuksista leirissä. Lapset, joiden vastustuskyky on heikentynyt tai joilla on muita terveysongelmia, olisivat erittäin haavoittuvia.

Hallitukset evakuoivat nyt kansalaisiaan maailmalta koronaviruspandemian takia. Järjestön tuoreessa raportissa todetaan, että leirillä ennestään vallitsevien vaikeiden olosuhteiden sekä uhkaavan koronaepidemian takia lapset ja heidän perheensä ovat mahdollisesti hengenvaarassa.

Järjestö vaatii kaikkia valtioita, joiden kansalaisia on loukussa Syyriassa, kantamaan vastuunsa ja kotiuttamaan heidät.

43 000 lasta

– Al-Holissa ei koskaan pitänyt olla niin paljon ihmisiä kuin siellä nyt on, etenkään lapsia, ja koronaviruksen leviämisen seuraukset olisivat hallitsemattomat, sanoo Pelastakaa Lasten Syyrian avustustoimia johtava Sonia Khush.

Leirin asukasmäärä moninkertaistui keväällä 2019 Isisin vastaisten taisteluiden seurauksena. Leirillä elää yli 65 000 ihmistä, joista lapsia on 43 000.

Turvaetäisyyksien noudattaminen tai eristäytyminen olisivat käytännössä mahdottomia toteuttaa, jos koronavirus alkaisi levitä. Myös hygieniasuositusten noudattaminen on äärimmäisen haastavaa, sillä alueella on pulaa vedestä ja sähköstä. Vedentoimituksessa on säännöllisiä katkoksia.

Khushin mukaan al-Holilla elävien lasten ennestäänkin epätoivoinen tilanne on pandemian vuoksi hälyttävä.

– Leirin suljetussa osassa olevat lapset ovat vieläkin haavoittuvampia, sillä he saavat vähemmän apua ja tukea. Vaadimme kaikkia maita kotiuttamaan turvallisesti ulkomaalaiset lapset ja heidän perheensä kansainvälisten velvoitteidensa mukaisesti.