Lehtikuva/Jussi Nukari

Sanna Marinin pääministerikaudella demarien suosio on noussut yhdeksän prosenttiyksikköä. Muut hallituspuolueet polkevat paikallaan.

Koronakevät aiheuttaa jyrkkiä muutoksia puolueiden voimasuhteisiin, kertoo Ylen torstaina julkistama mielipidemittaus. SDP:n kannatus nousi huhtikuussa 2,5 prosenttiyksikköä ja kärkipaikkaa pitkään pitäneiden perussuomalaisten laski 2,1 prosenttiyksikköä.

SDP on nyt selvästi suurin 22,1 prosentin kannatuksellaan. Kaulaa toiseksi suurimmaksi nousseeseen kokoomukseen on lähes neljä prosenttiyksikköä.

Hallitus on saanut kansalaisilta paljon kiitosta koronakriisin hoidosta, mutta hallituspuolueista se sataa vain demarien laariin. Muut hallituspuolueet ottivat pientä takapakkia uusimmassa kyselyssä.

Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja sanoo Ylelle, että perussuomalaisten kannattajia on siirtynyt viime aikoina katsomoon, mikä jatkuu edelleen.

– Uutena tekijänä on tullut, että vuoto perussuomalaisista on lisääntynyt selvästi enemmän kokoomukseen ja myös SDP:hen.

ILMOITUS

SDP saa uusia kannattajia erityisesti vihreistä ja vasemmistoliitosta.

SDP:n kannatus on nyt reilusti yli vuoden takaisten eduskuntavaalien tuloksen (17,7). Myös kokoomus on hieman edennyt ja perussuomalaiset eduskuntavaalien tasolla.

Hallituspuolueista keskusta ja vasemmistoliitto ovat menettäneet, vihreät on vaalituloksen tasolla.

SDP:n kannatuksen kova nousu oli odotettavissa. Sanna Marin -ilmiö näkyi jo talvella julkaistuissa mielipidemittauksissa ja nyt koronakriisin hallinta henkilöityy hyvin pitkälle häneen. Marinin lyhyellä pääministerikaudella SDP:n kannatus on noussut lähes yhdeksän prosenttiyksikköä. Tällaista ei ole ennen nähty.

Jo joulukuussa oli arvattavissa myös se, että Sanna Marinin nousu pääministeriksi imee happea vasemmistoliitolta ja vihreiltä. Vasemmistodemari Marinin myötä SDP:n imago muuttui niiden kaltaiseksi.

Perussuomalaisilla on vain maahanmuutto

Mutta mikä selittää perussuomalaisten romahdusta? Puolueen suosio on laskenut kuutisen prosenttiyksikköä huippulukemista ja lasku on kiihtynyt kriisin aikana.

Selitys lienee se, että kriisissä kaivataan ratkaisuja ja vastuun kantajia. Perussuomalaiset on jumiutunut ainoaan asiaansa maahanmuuttoon. Paljastavaa on, että kun yksi koronakriisin erityishuoli koskee maatalouden kausityövoiman saamisen ongelmia ja sitä kautta huoltovarmuutta, on perussuomalaisten pää- ja ainoa viesti viime aikoina ollut sen vastustaminen, että turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeutta koskeva karenssi poistetaan, jotta he voivat hakeutua töihin maatiloille ja puutarhoille.

Yhden asian ideologinen pässinpäisyys törmäsi nyt seinään.