Marokko on miehittänyt Länsi-Saharaa vuodesta 1975 lähtien. YK on tuominnut miehityksen moneen kertaan, eikä EU tunnusta Marokon oikeutta Länsi-Saharan alueeseen.
Mutta EU:n houkutukseksi Länsi-Saharasta löytyy valtavia luonnonvaroja. Kalavedet ovat läntisen Afrikan rikkaimmat, hiekkaisen erämaan paahtava aurinko houkuttelee aurinkoenergian tuotantoon ja massiiviseen vihannesten kasvatukseen. Kaikkia näitä luonnonvaroja Marokko käyttää häikäilemättä hyväkseen länsisaharalaisilta eli sahraweilta kysymättä.
EU on solminut lukuisia kalastus- ja maataloussopimuksia Marokon kanssa, joiden kautta EU-maat pääsevät myös Länsi-Saharan luonnonvaroihin käsiksi. Näin siitä huolimatta, että EU:n oma tuomioistuin on todennut useammassakin tuomiossa, että kauppasopimukset eivät voi kattaa miehitettyjä alueita ilman paikallisväestön lupaa.
EU:lla on lukuisia kalastus- ja maataloussopimuksia Marokon kanssa.
Sahrawien virallinen edustaja, vapautusliike Polisario katsoo, että sopimukset pönkittävät miehitystä. Siksi se ei ole osallistunut mihinkään neuvotteluihin EU:n kanssa. Näin ollen sahrawien hyväksyntää on mahdotonta saada sopimuksille, ja ne ovat auttamatta kansainvälisen oikeuden vastaisia.
EU:n komissio perustelee kauppasopimuksia sillä, että ”sopimukset eivät tunnusta Marokon oikeutta Länsi-Saharaan”. Tällä tavoin sopimukset pyritään saamaan yhteensopiviksi EU:n tuomioistuimen sitovien tuomioiden kanssa. Tämä politiikka saa kuitenkin EU:n näyttämään hölmöläiseltä, joka unohti rakentaa taloon ikkunat ja ovet.
Tuorein hölmöily liittyy siihen, miten Länsi-Saharassa tuotetut vihannekset pitäisi merkitä kuluttajille. Marokkolaiset ja ranskalaiset suuryritykset kasvattavat Länsi-Saharassa valtavat määrät tomaatteja, etenkin pieniä kirsikka- ja luumutomaatteja. Niitä saa ostaa Pirkka-tomaatteina meikäläisistäkin K-kaupoista.
Tomaattien alkuperämaaksi on merkitty Marokko.
Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala kysyi joulukuussa komissiolta, onko Länsi-Saharassa tuotettujen vihannesten merkintä sopusoinnussa EU:n politiikan kanssa. EU on nimittäin hyvin tarkka siitä, että alkuperämerkinnät eivät saa johtaa kuluttajia harhaan, aivan kuten sen oma tuomioistuinkin.
Tuomioistuin päätti viime marraskuussa, että Israelin siirtokunnissa tuotettuja tuotteita ei saa merkitä alkuperämerkinnällä Israel. Merkinnästä on käytävä ilmi, että tuotteet tulevat palestiinalaisalueille laittomasti rakennetuista siirtokunnista. Länsi-Saharan tapaus muistuttaa siirtokuntien tapausta.
Maatalouskomissaari Janusz Wojciechowski vastasi Hautalalle, että Länsi-Saharassa tuotettujen vihannesten alkuperämaaksi on merkittävä ”Länsi-Sahara”. Mutta tuo ilmeisen kiusallinen vastaus poistui parlamentin internetsivuilta alle vuorokaudessa. Se ilmestyi sinne vielä kerran uudestaan, ja katosi jälleen.
Useiden viikkojen jälkeen komissaari antoi uuden vastauksen, josta oli poistettu kanta, että alkuperämerkinnän on oltava Länsi-Sahara.
Sähläilystä voi päätellä, että EU on mennyt hyväksymään kauppasopimuksia, jotka sotivat sen omia periaatteita vastaan. Ja että kun EU:n taloudelliset edut ovat uhattuina, kansainvälisellä oikeudella tai ihmisoikeuksilla ei ole sijaa unionin päätöksissä.